Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Korruptio kunnallishallinnossa - osa I (uudelleen tarkastettu)Keskiviikko 26.3.2025 - Teemu Niva Koska alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa syyskuussa 2024, niin kirjoituksen pituus oli rajoitettu 3200 merkkiin. Tässä kirjoituksessa on palattu "osaan 1" ja täydennetty sitä, kun enää ei merkkimäärä rajoita. Korruptiosta puhuttaessa mieleen nousee usein kuvia ruskeista kirjekuorista, lahjuksista ja rikosoikeudellisista prosesseista. Mutta tosiasiassa kunnallinen korruptio on useimmiten paljon hienovaraisempaa, rakenteellisempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Se ei ole pelkästään yksittäisiä sääntörikkomuksia, vaan ilmiö, joka voi kiinnittyä osaksi hallintokulttuuria, päätöksenteon arkea ja vallan dynamiikkaa. Kysymys ei ole aina siitä, onko tehty jotakin laitonta, vaan siitä, onko toiminta ollut eettisesti perusteltavaa, tarkoituksenmukaista ja kuntalaisen edun mukaista. Korruptio voi ilmetä tiedon pimittämisenä, esteellisyyksien sivuuttamisena, suosikkijärjestelminä tai hiljaisena hyväksyntänä, joka mahdollistaa valikoivan päätöksenteon. Koska alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa syyskuussa 2024, niin kirjoituksen pituus oli rajoitettu 3200 merkkiin. Tässä kirjoituksessa on palattu "osaan 1" ja täydennetty sitä, kun enää ei merkkimäärä rajoita. Korruptiosta puhuttaessa mieleen nousee usein kuvia ruskeista kirjekuorista, lahjuksista ja rikosoikeudellisista prosesseista. Mutta tosiasiassa kunnallinen korruptio on useimmiten paljon hienovaraisempaa, rakenteellisempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Se ei ole pelkästään yksittäisiä sääntörikkomuksia, vaan ilmiö, joka voi kiinnittyä osaksi hallintokulttuuria, päätöksenteon arkea ja vallan dynamiikkaa. Kysymys ei ole aina siitä, onko tehty jotakin laitonta, vaan siitä, onko toiminta ollut eettisesti perusteltavaa, tarkoituksenmukaista ja kuntalaisen edun mukaista. Korruptio voi ilmetä tiedon pimittämisenä, esteellisyyksien sivuuttamisena, suosikkijärjestelminä tai hiljaisena hyväksyntänä, joka mahdollistaa valikoivan päätöksenteon. Korruptio on pohjimmiltaan vallankäytön vääristymä. Se syntyy silloin, kun julkista valtaa ei käytetä julkisen edun, vaan oman edun tai oman viiteryhmän edun ajamiseen. Tätä voidaan tehdä hyvinkin muodollisesti oikein – muoto täyttyy, mutta sisältö on ontto. Silloin korruptio muuttuu näkymättömäksi, mutta ei vaarattomaksi. Kunnallishallinnossa tämä riski on erityisen suuri, koska päätöksenteko tapahtuu paikallisesti, tutussa verkostossa ja usein samoissa henkilöissä yhdistyy useita rooleja: päättäjä, hallituksen jäsen, yhdistyksen vaikuttaja, yritystoiminnan edistäjä. Kun valta kasautuu ja kyseenalaistaminen puuttuu, syntyy tilanne, jossa vastuuta ei enää jaeta – vaan se katoaa. Tässä kirjoitussarjassa tarkastelen, miten korruptio voi ilmetä kunnallisella tasolla. Mitä merkkejä pitäisi tunnistaa? Miten valvonta toimii – ja miksi se usein vaikenee? Mitä tapahtuu, kun epäeettisestä toiminnasta ei seuraa mitään? Kyse ei ole mustamaalaamisesta tai syyttelystä. Kyse on siitä, uskallammeko katsoa peiliin – ja nähdä kunnallisen päätöksenteon sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin sen toivoisi olevan. Korruption vaarallisin muoto ei välttämättä ole rikos, vaan hiljainen hyväksyntä. Se on järjestelmän sisään pesiytynyt tapa tehdä päätöksiä suljetussa piirissä, jossa valtaa ei jaeta, vaan pidetään. Tätä voidaan kutsua piilokorruptioksi – ilmiöksi, jossa pintapuolisesti kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta todellisuudessa päätöksenteko on vinoutunutta, valikoivaa ja lojaalisuussuhteisiin kytkeytyvää. Pienten piirien valta ei tarvitse muodollista sopimusta. Riittää, että tietyt henkilöt ovat aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan – valmistelussa, hallituksessa, virkamiesrajapinnassa, ja lopulta luottamushenkilönä, joka painaa äänestysnappia. Jos valta kiertää samojen henkilöiden käsissä, ja kyseenalaistaminen tulkitaan hyökkäykseksi, ollaan jo hyvin lähellä sellaista valtarakennetta, joka ei enää palvele kuntalaista. Päätöksenteon ongelmaksi ei muodostu se, että joskus tehdään virheitä – vaan se, että päätöksiä tehdään ilman todellista läpinäkyvyyttä ja vastuullisuutta. Kun julkista tietoa rajataan, valmistelu keskitetään ja osallistuminen torjutaan tai rajataan muodollisuuksiin, syntyy päätöksiä, jotka ovat kyllä laillisia, mutta eivät oikeita. Tällaisessa ympäristössä kasvaa vaara, että lojaalisuus omaa ryhmää kohtaan ohittaa lojaalisuuden kuntalaiselle. Puoluetausta, henkilökohtaiset suhteet tai vanhat verkostot saattavat määrittää enemmän kuin objektiiviset arviointikriteerit. Tämä on juuri sitä hämärävyöhykettä, jossa piilokorruptio elää – ei lain ulkopuolella, vaan sen katveessa. Kukaan ei kanna ruskeaa kirjekuorta, mutta päätökset tehdään niin, että joku hyötyy enemmän – eikä se joku ole kuntalainen. Ja kun virheitä tapahtuu, niitä ei tunnusteta eikä käsitellä julkisesti. Ne lakaistaan maton alle, siirretään seuraavan päätöksentekijän vastuulle tai selitetään pois muodollisuuksilla. Näin vastuu hälvenee, virheet toistuvat ja järjestelmä alkaa suojella itseään – ei kuntalaisia. Korruption ilmenemismuodot kunnissa Korruptio kunnallishallinnossa ei ole yksittäinen teko, vaan kokonainen toimintakulttuuri, jossa säännöt voidaan muistaa tai unohtaa tilanteen mukaan. Se ei useinkaan tarkoita rikollista lahjontaa, vaan esimerkiksi sitä, että asioita valmistellaan tavalla, joka ohjaa päätöksiä tietyssä suunnassa – tai estää vaihtoehtoisten näkökulmien esillepääsyn. Korruptio voi ilmetä:
Tällaiset käytännöt eivät ole vahinkoja – ne ovat valintoja. Kun niitä ei pysäytetä, ne muuttuvat käytännöiksi. Ja kun niistä tulee käytäntöjä, ne alkavat näyttää normaalilta hallinnolta. Kuntalainen näkee ehkä lopputuloksen – uuden investoinnin, myyntipäätöksen, luottamushenkilön valinnan – mutta ei enää kysy, kenellä oli tieto, kenellä valta ja kuka jäi ulkopuolelle. Usein nämä ilmiöt kietoutuvat siihen, että samat henkilöt toimivat samanaikaisesti useissa rooleissa: hallituksen jäsenenä, lautakunnassa, valmistelussa tai jopa yhtiön edustajana. Kyse ei ole enää vain kaksoisroolista, vaan kolmois- ja neloisrooleista, joissa henkilö on yhtä aikaa päättäjä, valvoja ja toimeenpanija. Tällainen rakenteellinen kytkentä estää puolueettoman arvioinnin – eikä järjestelmä enää kykene kontrolloimaan itseään. Korruption todellinen vaikutus ei ole ainoastaan taloudellinen tappio tai oikeudellinen prosessi. Se on luottamuksen rapautuminen. Kun kuntalainen ei voi luottaa siihen, että asiat päätetään puolueettomasti ja avoimesti, koko demokratian pohja murenee. Esteellisyys ja moniroolisuus – rakenteellinen riski Esteellisyys on oikeudellinen käsite, mutta moniroolisuus on rakenteellinen riski, joka jää usein tarkastelun ulkopuolelle. Kunnallishallinnossa on tavallista – ja joskus välttämätöntä – että samat ihmiset toimivat useissa luottamustehtävissä. Ongelmia syntyy kuitenkin silloin, kun sama henkilö on yhtä aikaa päätöksentekijä, valmistelija, edunsaaja ja valvoja. Näitä ei enää voi kutsua pelkästään kaksoisrooleiksi. Kunnallisessa arjessa nähdään tilanteita, joissa yksittäinen toimija kantaa kolmois- tai jopa neloisroolia:
Juridisesti esteellisyys saatetaan kiertää esimerkiksi sillä, että henkilö jää yksittäisestä asiasta sivuun – muodollisesti. Mutta rakenteellinen sidonnaisuus jää voimaan. Päätöksentekoa ohjaa edelleen tietoisuus omasta roolista tai lojaalisuudesta, vaikka äänestämistä vältettäisiin. Todellisuudessa vaikutusvalta ei rajoitu siihen, kuka painaa nappia – vaan siihen, kuka saa tietoa, ketä kuullaan ja kenen linjaa noudatetaan. Tarkastuslautakuntien ja valvontaelinten on vaikea puuttua tällaiseen moniroolisuuteen, koska sidonnaisuudet ovat sisäänrakennettuja ja pitkään jatkuneita. Vuoden 2021 arviointikertomuksessa Kajaanin tarkastuslautakunta suositti esteellisyyksien ja sidonnaisuuksien nykyistä tarkempaa tunnistamista. Mutta toimenpiteet jäivät vähäisiksi. Mikäli halutaan aidosti ehkäistä korruptiota, ei riitä, että esteellisyys tarkistetaan teknisesti pöytäkirjoista. Tarvitaan kykyä tunnistaa, milloin valta keskittyy – ja milloin kukaan ei enää voi katsoa kokonaisuutta ulkopuolelta. Vaikutusvallan kasautuminen ja sokeutuminen Valta ei synny hetkessä, eikä se yleensä ota muotoaan näyttävänä komentamisena. Kunnallishallinnossa se rakentuu hiljalleen: verkostoista, suhteista, tiedonhallinnasta ja luottamuksesta. Juuri siksi sen kasautumista ei usein havaita – eikä kyseenalaisteta – ennen kuin sen vaikutus on jo syvällä järjestelmässä. Vaikutusvalta ei tarkoita automaattisesti väärinkäyttöä. Mutta kun sama henkilö tai ryhmä ohjaa valmistelua, hallitsee tietoa ja vaikuttaa päätöksiin toistuvasti, järjestelmä alkaa mukautua hänen tai heidän toimintatapoihinsa. Lopulta koko hallintokulttuuri voi alkaa toimia niin, että tietyt linjaukset menevät aina läpi – ja vaihtoehtoiset näkemykset jäävät järjestelmän ulkopuolelle. Silloin syntyy sokeutuminen vallalle. Päätöksentekijä ei ehkä enää näe, kuinka suuri osa hänen asemastaan perustuu aseman luomiin etuoikeuksiin – eikä hänen ympärillään olevat uskalla tai halua nostaa asiaa esiin. Kritiikki koetaan hyökkäyksenä, ei järjestelmän luonnollisena osana. Vastakysymykset hiljenevät. Erityisen vaaralliseksi valta käy silloin, kun sitä aletaan suojella. Kun valtaan kohdistuvaa kriittistä tarkastelua pyritään estämään painostuksella, uhkailulla tai maineenhallinnalla, ei olla enää demokraattisen hallinnon piirissä. Silloin kyse on vallan säilyttämisestä keinolla millä hyvänsä – ja se on juuri se maaperä, jossa rakenteellinen korruptio voi kasvaa vaivatta. Usein kaikkein vaarallisinta ei ole se, että joku käyttää valtaa. Vaan se, että muut lakkaavat kysymästä, pitäisikö näin olla. Rakenteellinen korruptio – kun ilmiö ei enää näy Korruption tunnistaminen muuttuu vaikeammaksi, kun se ei enää ole poikkeus vaan osa järjestelmän toimintalogiikkaa. Rakenteellinen korruptio syntyy hiljalleen, kun pienet poikkeamat muuttuvat käytännöiksi ja käytännöt institutionalisoituvat. Enää ei ole kyse yksittäisistä virheistä, vaan siitä, ettei väärinkäytöksiä enää havaita – tai haluta havaita. Tällöin korruptio ei näy lehtien otsikoissa eikä poliisin esitutkinnoissa. Se näkyy valintojen johdonmukaisuudessa: samoja tahoja suositaan toistuvasti, samaa linjaa noudatetaan ilman avoimia perusteluita, ja kriittiset äänet loittonevat hallintorakenteesta. Syntyy tilanne, jossa vaitiolo ei ole vain henkilökohtainen valinta, vaan rakenteellinen seuraus. Asioita ei nosteta esiin, koska niiden esille tuominen aiheuttaisi henkilösuhde- tai vallankäyttökonflikteja. Niin virkamiehet kuin päättäjätkin voivat kokea, että hiljaisuus on turvallisempaa kuin avoimuus. Tämä hiljainen sopimus vaitiolosta on yksi tehokkaimmista korruption mahdollistajista. Pelko vastatoimista on todellinen. Tiedetään, että esiin nousseet asiat saatetaan kuitata henkilökohtaisena katkeruutena, poliittisena pelinä tai epäluotettavana lähteenä. Silloin järjestelmä ei enää korjaa itseään, vaan suojelee virheitä ja niiden tekijöitä. Ja kun korjausmekanismi puuttuu, vallan väärinkäyttö ei pysähdy – se syvenee. Rakenteellinen korruptio ei ala rikoksesta. Se alkaa katseiden kääntämisestä pois. Ja kun tarpeeksi moni kääntää katseensa, järjestelmä ei enää tarvitse salaliittoja – se toimii automaattisesti. Median ja valvontaelinten rooli Kun korruptio muuttuu rakenteelliseksi, valvonnan ja julkisen keskustelun merkitys kasvaa ratkaisevasti. Ne ovat usein ainoat keinot, joilla kuntalainen voi saada tietoa päätöksenteon todellisista perusteista. Mutta entä jos nämäkin mekanismit vaikenevat – tai vaikenevat osittain? Paikallismedian rooli kunnallishallinnon tarkkailijana on usein kiinni yksittäisistä toimittajista ja toimitusten resursseista. Kun resursseja leikataan, tarkka seuraaminen vaikeutuu. Kriittinen uutisointi saatetaan nähdä vastakkainasetteluna tai henkilökohtaisena hyökkäyksenä, mikä hiljentää keskustelua jo ennakkoon. Lisäksi median ja kunnallisten toimijoiden välinen läheisyys voi luoda esteitä – tiedot vuotavat valikoivasti, haastattelut annetaan niille, jotka eivät kysy liikaa, ja rajoittava tiedonsaanti normalisoituu. Tilanne vaikeutuu entisestään, jos paikallisessa mediassa työskentelee päättäjien lähipiiriin kuuluvia henkilöitä – esimerkiksi lähisukulaisia. Tällöin syntyy väistämättä julkisen ja yksityisen roolin sekoittumisen riski. Voiko toimittaja esittää kriittisiä kysymyksiä henkilöstä, joka on hänen puolisonsa, sisaruksensa tai vanhempansa poliittinen tai hallinnollinen roolihahmo? Ja jos ei voi, kuka silloin kysyy? Myös valvontaelimet, kuten tarkastuslautakunnat, ovat järjestelmän sisällä. Ne muodostuvat luottamushenkilöistä, joiden on määrä valvoa toisia luottamushenkilöitä. Tämä ei ole pelkästään organisatorinen haaste – se on psykologinen ja poliittinen haaste. On vaikea esittää vakavaa kritiikkiä omaa viiteryhmää kohtaan, kun valta voi kiertää takaisin omalle pöydälle. Tarkastuslautakunnan tehtävä on arvioida toiminnan laillisuutta, tarkoituksenmukaisuutta ja tuloksellisuutta. Mutta mitä tapahtuu, kun lautakunnan esittämät suositukset jäävät vaille vaikutusta? Entä kun epäkohtiin ei liity seuraamuksia? Silloin valvonta lakkaa olemasta korjaava ja muuttuu rituaaliksi – muodollisuudeksi, jolla järjestelmä todistaa omaa toimivuuttaan, mutta ei tee todellisia muutoksia. Valvonta, jolla ei ole seuraamuksia, muuttuu osaksi ongelmaa. Ja media, joka ei voi – tai ei halua – kysyä vaikeita kysymyksiä, antaa tilaa rakenteille, jotka pysyvät piilossa. Korruption torjunta vaatii sitoutumista Korruptio kunnallishallinnossa ei aina näytä korruptiolta. Se ei huuda itseään esiin. Usein se on niin lähellä, niin arjessa kiinni, että sen tunnistaminen vaatii tietoisesti katsomista – ja halua nähdä. Tämä kirjoitussarja ei ole kirjoitettu syyttämistä varten, vaan esiin nostamista varten. Korruptiota ei torjuta sillä, että kielletään sen olemassaolo, vaan sillä, että myönnetään sen mahdollisuus – ja rakennetaan järjestelmä, joka kestää sen houkutukset. Korruption torjunta ei ole yksittäisen päättäjän tai virkamiehen harteilla. Se on kulttuurikysymys, joka vaatii läpinäkyvyyttä, valppautta ja ennen kaikkea sitoutumista. Jokaisella hallinnon tasolla tulee kysyä:
Toimiva demokratia ei pelkää tarkastelua. Se kestää kysymykset, ja parhaina hetkinään se korjaa itseään. Mutta se vaatii myös kuntalaisia, jotka seuraavat, kysyvät, äänestävät – ja tekevät selväksi, että vastuullinen hallinto ei ole pelkkä hallintosääntö, vaan päivittäinen valinta. Korruption torjuminen ei ole idealismia. Se on elintärkeä edellytys kunnalliselle oikeudenmukaisuudelle, tehokkuudelle ja luottamukselle. Ja juuri siksi siitä on puhuttava – ääneen, selvästi ja niin pitkään kuin on tarpeen. Osa II – Korruption vastatoimet, uudelleen tarkastettu Jos korruptiota ei saa tunnistaa, sitä ei tarvitse torjua. Osa II pureutuu vastareaktioihin ja vaikenemisen mekanismeihin:
Kunnallinen korruptio ei pääty siihen, että siitä kirjoitetaan.
Muokattu 22.7.2026 10.40: Lisätty avainsanat |
|
Avainsanat: Kajaani, päätöksenteko, korruptio, hyvä hallinto, rakenteellinen korruptio |

