Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Keskustan LähimalliLauantai 19.9.2026 - Teemu Niva Keskusta lupaa maakunnille lisää valtaa ja veronmaksajille vähintään 500 miljoonan euron säästöt. Summa kuulostaa hyvältä, mutta puolueen esityksestä on vaikeampi löytää laskelmaa sen takaa. Mitkä tehtävät loppuvat, mitä hajauttaminen maksaa ja montako tuhatta henkilötyövuotta puolen miljardin säästäminen lopulta vaatii? Keskusta lupaa maakunnille lisää valtaa ja veronmaksajille vähintään 500 miljoonan euron säästöt. Summa kuulostaa hyvältä, mutta puolueen esityksestä on vaikeampi löytää laskelmaa sen takaa. Mitkä tehtävät loppuvat, mitä hajauttaminen maksaa – ja montako tuhatta henkilötyövuotta puolen miljardin säästäminen lopulta vaatii? * * * Iltalehden toimittaja Jussi Korhonen nosti kommentissaan esille mielenkiintoisen yksityiskohdan Keskustan uudesta Lähimallista. Uusi idea ei nimittäin ole aivan uusi. Maalaisliitto hyväksyi Helsingissä 30. maaliskuuta 1914 puolueohjelman, jossa tavoiteltiin kuntia laajempia itsehallinnollisia alueita. Keskusta itsekin on myöhemmin kuvannut tätä maakuntahallintonsa ensimmäiseksi siemeneksi. Varsinaisesta maakuntaitsehallinnosta puolue alkoi puhua myöhemmin, mutta ajatus kuntien ja valtion väliin sijoittuvasta itsehallinnosta on siis kulkenut puolueen mukana jo yli sata vuotta. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää. Pitkäikäinen tavoite voi olla hyvä tai huono aivan riippumatta siitä, keksittiinkö se eilen vai vuonna 1914. Kiinnostavaksi asia muuttuu siinä vaiheessa, kun vanha tavoite paketoidaan uudelleen myös taloudelliseksi säästöksi. Nyt Keskusta esittää hallinnon järjestämistä kuntien, maakuntien ja valtion ympärille ja arvioi uudistuksella saavutettavan vähintään 500 miljoonan euron säästöt. Puoli miljardia euroa vuodessa on jo niin suuri summa, ettei sitä pitäisi ohittaa pelkkänä poliittisena heittona. Siksi jätetään hetkeksi maakuntahallinnon hyvyys tai huonous sivuun ja hyväksytään Keskustan lähtökohta. * * * Keskustan esitys ei ole pelkkää puhetta hallinnon keventämisestä. Rakenteellisella tasolla Lähimallissa on myös konkretiaa. Ajatuksena on, että Suomessa olisi tulevaisuudessa kolme vaaleilla valittua päätöksenteon tasoa: kunnat, maakunnat ja valtio. Nykyisiä hallinnon rakenteita yhdistettäisiin ja tehtäviä siirrettäisiin näiden tasojen välillä. Pääosasta nykyisiä hyvinvointialueita muodostettaisiin maakuntia. Maakuntien liittojen ja elinvoimakeskusten tehtävät siirrettäisiin maakunnille ja nykyiset organisaatiot lakkautettaisiin. Samalla valtion tehtäviä siirrettäisiin ministeriöistä ja keskusvirastoista maakunnille ja kunnille. Keskusta esittää myös nykyisen ministeriörakenteen uudistamista niin, että erillisistä ministeriöistä luovuttaisiin ja valtioneuvosto muodostaisi nykyistä yhtenäisemmän kokonaisuuden. Paperilla rakenne siis yksinkertaistuu. Hyvinvointialueet, maakuntaliitot ja elinvoimakeskukset kootaan saman maakuntahallinnon alle. Keskushallintoa karsitaan ja päätösvaltaa siirretään lähemmäksi alueita ja kuntia. Ajatuksessa on, yllättävää kyllä, myös oma logiikkansa. Jos useampi organisaatio tekee päällekkäistä hallintoa, niiden yhdistäminen voi vähentää kustannuksia. Mutta organisaatiokaavion yksinkertaistaminen ja julkisten menojen pienentäminen ovat kaksi eri asiaa. * * * Tässä kohtaa organisaatiokaavio ja eurot alkavat erkaantua toisistaan. Maakuntaliitto voidaan lakkauttaa organisaationa, mutta maakuntakaavoitus ja aluekehityksen tehtävät eivät sen mukana katoa. Elinvoimakeskuksen kyltti voidaan ottaa seinästä, mutta sen lakisääteiset tehtävät täytyy edelleen hoitaa jossakin. Sama koskee valtionhallintoa. Ministeriörakenteen uudistaminen voi hyvinkin vähentää päällekkäistä hallintoa, mutta ministeriön lakkauttaminen organisaationa ei tarkoita ministeriön vastuulla olevien tehtävien lakkaamista. Jos tehtävä siirtyy valtioneuvoston sisällä toiseen yksikköön, sen tekemiseen tarvitaan edelleen ihmisiä ja muita resursseja. Keskustan esityksessä puhutaan paljon organisaatioiden yhdistämisestä, tehtävien siirtämisestä ja hallinnon karsimisesta. Paljon vaikeampi on löytää vastausta siihen, mitä julkisen hallinnon tehtäviä lakataan kokonaan tekemästä. Tämä on puolen miljardin euron säästölupauksen kannalta olennainen kysymys. Säästöä voi toki syntyä ilman tehtävien poistamistakin. Yhteinen johto, taloushallinto, henkilöstöhallinto, tietojärjestelmät ja toimitilat voivat tehdä saman työn nykyistä tehokkaammin. Myös digitalisaatio ja tekoäly voivat kasvattaa tuottavuutta. Mutta silloin pitäisi pystyä kertomaan, kuinka paljon näistä säästyy. Jos tehtäviä ei merkittävästi vähennetä, vähintään 500 miljoonan euron säästö tarkoittaa käytännössä sitä, että nykyiset tehtävät pitäisi pystyä hoitamaan olennaisesti pienemmillä resursseilla. Se voi olla mahdollista. Mutta silloin puolen miljardin pitäisi näkyä jossakin: henkilötyövuosissa, toimitiloissa, järjestelmäkuluissa, ostopalveluissa tai muissa toimintamenoissa. Organisaatiokaaviosta poistettu laatikko ei vielä ole säästetty euro. Jonkin täytyy vähentyä myös todellisuudessa: tehtävien, henkilöstön, tilojen tai muiden kustannusten. * * * Keskittämisellä on hintansa. Päätöksenteko etääntyy, hallinto voi jäykistyä ja paikallisten olosuhteiden tuntemus heikentyä. Siksi vallan siirtämiselle lähemmäksi maakuntia voi olla aivan perusteltuja syitä. Taloudellisesta näkökulmasta hajauttamisella on kuitenkin myös toinen puoli. Kun yhdessä valtakunnallisessa organisaatiossa hoidettuja tehtäviä siirretään useiden maakuntien vastuulle, tehtävien mukana täytyy siirtyä myös toimintakykyä. Päätöksiä eivät tee organisaatiokaavion laatikot vaan ihmiset. Maakunnissa tarvitaan johtamista ja päätöksenteon valmistelua. Tarvitaan talous- ja henkilöstöhallintoa, hankintoja, juridista osaamista, tietosuojaa, tietohallintoa ja eri alojen erityisasiantuntijoita. Lisäksi maakuntien toimintaa täytyy edelleen koordinoida keskenään ja suhteessa valtioon. Kaikkea tätä ei tietenkään tarvitse rakentaa jokaiseen maakuntaan erikseen. Osa voidaan hoitaa yhteisillä palveluilla, maakuntien yhteistyönä tai jättää edelleen valtakunnallisesti hoidettavaksi. Mutta juuri tästä syntyy Keskustan malliin kiinnostava dilemma. Mitä enemmän tehtäviä ja niitä tukevia toimintoja hajautetaan, sitä enemmän alueille tarvitaan omia resursseja. Mitä enemmän niitä puolestaan hoidetaan yhteisesti tai valtakunnallisesti, sitä suurempi osa nykyisen keskitetyn hallinnon mittakaavaeduista säilyy, mutta samalla myös keskitettyä hallintoa tarvitaan edelleen. Hajauttaminen ei siis itsessään ole säästötoimenpide. Se voi olla perusteltua demokratian, alueellisen itsehallinnon tai palvelujen läheisyyden vuoksi, mutta nämä ovat eri perusteita kuin kustannussäästö. Jos Keskustan lupaama vähintään 500 miljoonaa euroa tarkoittaa nettosäästöä, laskelmassa pitäisi siksi olla mukana myös uuden rakenteen kustannukset. Myös maakuntiin rakennettavan hallinnon kustannukset on siis vähennettävä keskushallinnosta saatavista säästöistä. * * * Henkilöstön vähentämisen ohella säästöjä voidaan hakea toimitiloista. Tässäkin laskelma on kuitenkin monimutkaisempi kuin ensisilmäyksellä näyttää. Jos valtion tehtäviä ja henkilöstöä siirretään maakuntiin, työ tarvitsee tilat myös uudessa paikassa. Samalla keskushallinnosta vapautuvat tilat eivät muutu automaattisesti rahaksi. Valtion virastojen käyttämistä tiloista suuri osa on Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa. Viraston luopuessa tiloistaan sen oma vuokrameno voi pienentyä, mutta valtion omistama rakennus ei samalla katoa. Jos sille ei löydy valtiolta uutta käyttöä, se pitäisi lopulta myydä. Siihen saakka rakennuksesta aiheutuu edelleen kustannuksia. Tämä on olennainen ero viraston oman budjetin ja koko julkisen talouden välillä. Yhden organisaation vuokramenon poistuminen ei ole automaattisesti samansuuruinen nettosäästö valtiolle. Ja myynnissäkin ratkaisee lopulta se, mitä joku on rakennuksesta valmis maksamaan. Ei se, mitä rakennus on joskus maksanut tai millä arvolla se on valtion taseessa. Säästölaskelmassa pitäisi siksi huomioida sekä vapautuvien kiinteistöjen todellinen realisointiarvo että maakunnissa mahdollisesti tarvittavien uusien toimitilojen kustannukset. * * * Apotti on Uudellamaalla käyttöön otettu sosiaali- ja terveydenhuollon yhteinen asiakas- ja potilastietojärjestelmä. Sen tarkoituksena oli yhdistää perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon tietoja ja toimintatapoja samaan järjestelmään. Pelkän järjestelmän rakentamisen ja käyttöönoton investointikustannukseksi ilmoitettiin 380 miljoonaa euroa. Apotin nykyiseksi investointikuluksi ilmoitetaan noin 407 miljoonaa euroa. Apotti on hyvä muistutus siitä, ettei suurta hallinnollista muutosta toteuteta siirtämällä vain ihmisiä ja työpöytiä. Tehtävien mukana kulkevat asianhallinta, rekisterit, talous- ja henkilöstöjärjestelmät, tietoturva, käyttöoikeudet, integraatiot, tiedonsiirto ja arkistointi. Järjestelmät täytyy rakentaa tai muuttaa, niiden pitää keskustella keskenään ja niitä pitää myös ylläpitää uudistuksen jälkeen. Keskustan Lähimalli ei tietenkään ole uusi Apotti eikä näiden kahden kustannuksia voi suoraan verrata keskenään. Mittakaavasta jotain kertoo kuitenkin hyvinvointialueuudistus. Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut hyvinvointialueiden digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittämisen kustannuksiksi 2–3 miljardia euroa kymmenen vuoden aikana. Kyse ei ole arviosta Keskustan Lähimallin kustannuksista. Se on kuitenkin muistutus siitä, että suuren julkishallinnon rakenteellisen uudistuksen tietojärjestelmät eivät ole sivuseikka. Kun tehtäviä siirretään valtiolta maakunnille ja kunnille sekä nykyisiä organisaatioita yhdistetään, jonkun täytyy maksaa myös tietojärjestelmien muuttaminen, tietojen siirtäminen ja järjestelmien yhteensovittaminen. Lisäksi uudesta rakenteesta syntyy pysyviä käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannuksia. Siksi puolen miljardin säästölupauksessa pitäisi olla vastaus myös tähän: Myös uudistuksen ICT-investoinnit sekä järjestelmien pysyvät käyttö-, ylläpito- ja kehittämiskustannukset kuuluvat siten 500 miljoonan euron säästölaskelmaan. * * * Keskusta ilmoittaa, että hallintouudistuksella on saatavissa vähintään 500 miljoonan euron säästöt. Mutta puhutaanko brutto- vai nettosäästöstä? Jos tarkoituksena on, että julkisia menoja jää vuosittain 500 miljoonaa euroa nykyistä vähemmän, myös uuden hallintorakenteen kustannukset täytyy vähentää saavutetuista säästöistä. Laskutoimitus on yksinkertainen: vuotuinen nettosäästö = vuotuinen bruttosäästö – uuden rakenteen pysyvät lisäkustannukset. Jos hajauttamisesta syntyy 50 miljoonaa euroa uusia vuotuisia kustannuksia, vanhasta rakenteesta pitäisi säästää 550 miljoonaa euroa. Jos kustannuksia syntyy 100 miljoonaa, tarvitaan 600 miljoonan säästöt. Jos niitä syntyy 200 miljoonaa, tarvitaan 700 miljoonaa. Nämä eivät ole arvioita Lähimallin kustannuksista. Ne havainnollistavat sitä, mitä 500 miljoonan euron nettosäästö tarkoittaisi erilaisilla oletuksilla. 500 miljoonan nettosäästön arvioimiseksi tarvitaan siis kaksi lukua: paljonko nykyisestä hallinnosta poistuu vuosittaisia kustannuksia ja paljonko niiden tilalle rakennettava hallinto maksaa vuodessa. * * * Vaikka Lähimalli lopulta säästäisi 500 miljoonaa euroa vuodessa, jäljelle jää toinen kysymys: milloin säästö alkaa? Hallintouudistus ei tapahdu yhdessä yössä eikä ilmaiseksi. Tietojärjestelmiä muutetaan, tietoja siirretään, henkilöstöä järjestellään uudelleen ja organisaatioita yhdistetään. Näistä syntyy kertaluonteisia muutoskustannuksia ennen kuin uudesta rakenteesta saatavat säästöt ovat kokonaisuudessaan käytettävissä. Siksi uudistuksen taloudellista vaikutusta pitäisi tarkastella esimerkiksi ensimmäisen kymmenen vuoden ajalta. Jos uudistus maksaisi esimerkiksi miljardin euroa ja tuottaisi sen jälkeen 500 miljoonan euron vuotuisen nettosäästön, tilanne olisi aivan toinen kuin jos sama säästö saavutettaisiin lähes ilman alkuinvestointia. Miljardi on tässä vain laskuesimerkki, ei arvio Lähimallin kustannuksista. Kertaluonteista investointia ei myöskään pidä käsitellä ikuisena vuosikuluna. Se vaikuttaa ennen kaikkea siihen, milloin uudistus maksaa itsensä takaisin. Siksi 500 miljoonan lisäksi tarvitaan vielä kaksi tietoa:
* * * Kaiken edellä olevan jälkeen ongelma tiivistyy yhteen asiaan. Keskusta kertoo Lähimallilla olevan saatavissa vähintään 500 miljoonan euron säästöt. Keskustan julkaisemasta aineistosta ei kuitenkaan pysty tarkistamaan, miten juuri tähän summaan on päädytty. Se ei tarkoita, etteikö laskelmaa voisi olla olemassa. Jos sellainen on, se olisi syytä julkaista! Sillä ennen kuin laskelman perusteet ovat nähtävissä, 500 miljoonaa näyttää enemmän tuuleen huudetulta poliittiselta tavoiteluvulta kuin vaikutusarvioon perustuvalta nettosäästöltä. * * * Lopulta jäljelle jää muutama varsin yksinkertainen kysymys.
Ja jos puoli miljardia todella säästetään joka vuosi:
|
|
Avainsanat: Keskusta, Lähimalli, maakuntahallinto, hallintouudistus, julkinen talous |

