Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Korruptio kunnallishallinnossa - Osa II, Korruption vastatoimet (uudelleen tarkastettu)Torstai 27.3.2025 - Teemu Niva Koska alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa marraskuussa 2024, niin kirjoituksen pituus oli rajoitettu 3200 merkkiin. Tässä kirjoituksessa on palattu "osaan 2" ja täydennetty sitä, kun enää ei merkkimäärä rajoita. Kun sana herättää vastareaktion Joskus jo pelkkä sana riittää. Kun puhutaan korruptiosta, ei puhuta vain rikoksista tai lahjuksista – vaan koko järjestelmän moraalisesta kestävyydestä. Ja juuri siksi sana herättää reaktion. Kun osa I julkaistiin, se otettiin vastaan pääosin hiljaisesti. Mutta ei ilman liikettä. Yksittäiset viestit, nyökkäykset ja yksityisissä keskusteluissa kuiskatut kommentit kertoivat enemmän kuin julkiset kannanotot: "Tätä on ajateltu, mutta ei sanottu ääneen." Korruptiosta puhuminen – jopa sen mahdollisuuden esiin nostaminen – koetaan helposti hyökkäykseksi. Ei järjestelmää kohtaan, vaan henkilöitä kohtaan. Tämä kertoo ilmiön syvyydestä: korruptiota ei tarvitse todistaa, jotta se aiheuttaa puolustautumista. Jo pelkkä kysymys herättää vaistomaisen vastareaktion. Koska alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa marraskuussa 2024, niin kirjoituksen pituus oli rajoitettu 3200 merkkiin. Tässä kirjoituksessa on palattu "osaan 2" ja täydennetty sitä, kun enää ei merkkimäärä rajoita. Kun sana herättää vastareaktion Joskus jo pelkkä sana riittää. Kun puhutaan korruptiosta, ei puhuta vain rikoksista tai lahjuksista – vaan koko järjestelmän moraalisesta kestävyydestä. Ja juuri siksi sana herättää reaktion. Kun osa I julkaistiin, se otettiin vastaan pääosin hiljaisesti. Mutta ei ilman liikettä. Yksittäiset viestit, nyökkäykset ja yksityisissä keskusteluissa kuiskatut kommentit kertoivat enemmän kuin julkiset kannanotot: "Tätä on ajateltu, mutta ei sanottu ääneen." Korruptiosta puhuminen – jopa sen mahdollisuuden esiin nostaminen – koetaan helposti hyökkäykseksi. Ei järjestelmää kohtaan, vaan henkilöitä kohtaan. Tämä kertoo ilmiön syvyydestä: korruptiota ei tarvitse todistaa, jotta se aiheuttaa puolustautumista. Jo pelkkä kysymys herättää vaistomaisen vastareaktion. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen, kun korruptio on nimetty? Kun joku kysyy ääneen, onko toiminta ollut oikeudenmukaista, tarkoituksenmukaista tai eettisesti kestävää? Entä mitä seuraa, jos epäkohtia ei vain nähdä – vaan niihin yritetään puuttua? Tämä osa käsittelee vastareaktioita. Ei vain niitä, joita järjestelmä kohdistaa ulkopuoliseen kriitikkoon, vaan myös niitä sisäisiä mekanismeja, joilla vallan suojeleminen asetetaan korjaamisen edelle. Sillä usein korruption vastatoimet eivät kohdistu korruptioon – vaan siihen, joka yrittää sitä torjua. Tieto on valtaa – ja valvonnan uhka Kunnallinen päätöksenteko ei perustu ainoastaan poliittisiin kantoihin tai äänestystuloksiin. Se perustuu myös siihen, kuka tietää mitä – ja milloin. Tieto on aina ollut vallankäytön väline, mutta kunnallisessa kontekstissa sen rooli korostuu erityisellä tavalla: se, joka hallitsee valmistelua, hallitsee myös lopputulosta. Tieto ei ole aina piilossa – mutta se voidaan jakaa valikoivasti. On eri asia, että joku voi saada tiedon, kuin että se tulee tarjotuksi. Hallintokulttuurissa, jossa kysyminen koetaan uhmaksi ja avoimuus poikkeukseksi, tiedonhallinta muuttuu vallankäytöksi. Siitä tulee järjestelmän sisäinen etuoikeus, jota käytetään paitsi päätösten ohjaamiseen – myös valvonnan estämiseen. Valvonta on uhka vain silloin, kun siihen sisältyy todellinen riski seurauksista. Siksi valvontaa pyritään rajoittamaan jo ennalta: pitäytymällä muodollisuuksissa, viivyttämällä tietojen luovutusta tai rajaamalla lautakuntien pääsyä valmisteluun. Jos tarkastaminen tehdään vaikeaksi, se jää tekemättä. Ja kun tiedon saaminen riippuu ihmissuhteista eikä periaatteista, valvonta ei ole enää riippumatonta. Lisäksi on toinen, hiljaisempi ilmiö: tietovuotojen pelko. Kun joku tuo epäkohtia esiin, häntä ei arvioida pelkästään asian sisällön perusteella – vaan siitä, että hän rikkoi hiljaisuuden odotusta. Ilmapiiri, jossa väärinkäytöksistä kertominen leimataan epälojaaliudeksi, ei ole demokraattinen – se on suljettu. Ja tällaisessa ilmapiirissä korruption vastatoimia ei synny. Syntyy vaikenemista. Vastatoimet – suojele, siirrä, syrjäytä Kun korruptiosta tai sen rakenteista aletaan puhua ääneen, vastatoimet eivät välttämättä tule suoraan – mutta ne tulevat. Ne voivat olla hienovaraisia: kutsu jää saapumatta, luottamustehtävä vaihtuu, uusi ehdotus ei etene. Tai ne voivat olla avoimia: puheenvuoro katkaistaan, paine kasvaa, henkilö syrjäytetään. Järjestelmä suojaa itseään ensisijaisesti lojaalisuutta vahvistamalla – ja niitä, jotka nostavat esiin kipukohtia, siirtämällä tai syrjäyttämällä. Tällaiset reaktiot eivät ole vain inhimillisiä – ne ovat ennustettavia. Ne kertovat siitä, että järjestelmä toimii enemmän suhteiden ja lojaalisuuden kuin osaamisen ja avoimuuden perusteella. Ja ne synnyttävät viestin: “Puhu, ja sinut siirretään.” Herää kysymys: miksi Paavo Niemelä syrjäytettiin Loiste Oy:n hallituksesta? Miksi pitkäaikainen ja kokeneeksi tunnustettu luottamushenkilö korvattiin hiljaisesti, ilman avoimia perusteluita tai keskustelua? Ja miksi hänen tekemänsä oikaisuvaatimus hylättiin suoraan perusteettomana – ilman, että valintaprosessin avoimuutta tai kriteereitä olisi käsitelty tarkemmin? Mutta mitä tämä kertoo hallintokulttuurista? Jos valinta ei perustu osaamiseen, jatkuvuuteen tai avoimeen arviointiin, mikä silloin on peruste? Lojaalisuus? Hiljaisuus? Sopivuus? Kun syitä ei kerrota, ne jäävät tulkittaviksi – ja juuri tässä piilee vallankäytön riski: kun perusteita ei anneta, ne voivat olla mitä tahansa. Ilmiö ei ole ainutlaatuinen. Yhdysvaltain politiikkaa seuranneet muistavat, kuinka Donald Trumpin hallinto syrjäytti järjestelmällisesti ne virkamiehet ja asiantuntijat, joita pidettiin liian itsenäisinä tai kriittisinä. Tilalle nimitettiin henkilöitä, joiden tärkein ansio oli lojaalisuus – ei pätevyys. Sama mekanismi on tunnistettavissa myös kunnallisessa päätöksenteossa: pätevän voi korvata, jos hän ei ole sopiva. Ja sopivuus määritellään sillä perusteella, sujuuko yhteistyö ilman vaikeita kysymyksiä. Hyvää hallintoa vastaan Hyvän hallinnon perusajatus on yksinkertainen: päätökset tehdään avoimesti, perustellusti ja kuntalaisten etua palvellen. Virkanimitykset, hallituspaikat ja luottamustehtävät eivät ole palkintoja, vaan vastuullisia rooleja, jotka kuuluvat osaaville ja riippumattomille toimijoille. Kun näin ei tapahdu – kun lojaalisuus korvaa pätevyyden – hyvä hallinto muuttuu hallinnon muodoksi ilman sisältöä. Kyse ei ole pienestä poikkeamasta. Pätevän syrjäyttäminen ei ole vain hallinnollinen epäkohta – se on eettinen ongelma, joka horjuttaa koko järjestelmän uskottavuutta. Jos kuntalainen ei voi luottaa siihen, että tehtäviin valitaan parhaat mahdolliset henkilöt, mihin hän voi enää luottaa? Hyvän hallinnon merkitys on tunnistettu jo vuosisatojen ajan. Demokratian historiassa on toistuvasti korostettu, että avoin ja osaava hallinto on tärkein suoja ryhmäintressejä, vallan väärinkäyttöä ja korruptiota vastaan. Kun hallinto toimii läpinäkyvästi ja perustellusti, se suojaa itseään paitsi ulkoiselta paineelta myös sisäiseltä rapautumiselta. Mutta yksi perusasia jää usein sanomatta ääneen: pätevää hallintoa ei synny ilman päteviä päättäjiä. Ja päteviä päättäjiä ei synny, jos he eivät lähde ehdolle. Demokratiassa ei ole tyhjiötä – jos osaavat ja vastuulliset vetäytyvät syrjään, heidän tilalleen astuvat ne, jotka haluavat aseman, mutta eivät kanna vastuuta. Tähän osuu osuvasti Thukydideen muistiin merkitsemä havainto Ateenan demokratiasta: “Me pidämme henkilöä, joka ei osallistu julkisiin asioihin, hyödyttömänä – emme vaarattomana.” Kun valta jää niille, joita ei kiinnosta avoimuus eikä osaaminen, hyvä hallinto ei kaadu yhdellä päätöksellä – vaan loputtomalla virralla huonoja valintoja. Kun valvonta vaikenee – oikeudellinen näkökulma Valvonta on demokratian sisäinen turvamekanismi. Se ei ole vaihtoehto päätöksenteolle, vaan sen vastinpari – tapa varmistaa, että valta ei karkaa käsistä. Mutta mitä tapahtuu, kun valvonta vaikenee? Kun lautakunnat eivät puutu epäkohtiin, kun huomioita ei kirjata pöytäkirjoihin, ja kun tarkastusten jälkeen ei seuraa mitään? Kyse ei ole enää hallinnollisesta puutteesta, vaan tilanteesta, jossa vastuunkanto lakkaa olemasta yhteinen periaate. Jokainen odottaa, että joku muu hoitaa sen. Ja kun kukaan ei puutu, kaikki jatkuu ennallaan. Valvonnan laiminlyönti ei kuitenkaan ole vain moraalinen ongelma. Se voi olla myös rikosoikeudellinen kysymys. Luottamushenkilö kantaa vastuuta päätöksistään, mutta myös passiivisuudestaan. Rikoslain 40:11 § ja 40:12 § säätävät selvästi: jos virkamies tai luottamushenkilö tahallaan tai törkeän huolimattomasti rikkoo virkavelvollisuutensa, seurauksena voi olla tuomio virkarikoksesta. Tätä näkökulmaa konkretisoi Oulun kaupungin tapaus, jossa syytteeseen jouduttiin juuri valvonnan laiminlyönnistä. Kaupungin johdossa olleiden katsottiin tietoisesti sivuuttaneen varoitusmerkkejä, jotka olisivat voineet estää suuremmat ongelmat. Vaikka kyse oli erityistilanteesta, periaate oli selvä: vastuu ei pääty tietämättömyyteen, jos tietoa olisi pitänyt olla. Kunnallishallinnossa toimii usein oletus, että luottamushenkilöt eivät voi joutua oikeudelliseen vastuuseen – että “yritettiin parhaamme” riittää. Mutta se ei aina riitä. Jos epäkohtiin ei puututa, vaikka ne ovat tiedossa, tai jos valvontavelvollisuus jätetään hoitamatta, vastuukysymys ei katoa – se vain siirtyy myöhemmäksi. Ja mitä pidempään vastuu siirtyy, sitä vaikeampi sitä on enää kantaa. Demokratia korjaa – jos niin halutaan Kunnallinen päätöksenteko nojaa siihen, että järjestelmä kykenee korjaamaan itseään. Että jos valta keskittyy, valvonta aktivoituu. Jos epäkohta paljastuu, se tutkitaan. Jos virhe tehdään, se tunnustetaan ja korjataan. Tämä on demokratian peruslupaus – ei täydellisyys, vaan korjattavuus. Mutta järjestelmä ei korjaa itseään automaattisesti. Se vaatii toimijoita, jotka huomaavat, uskaltavat ja välittävät. Tarvitaan virkamiehiä, jotka eivät vaihda moraaliaan hiljaisuuteen. Luottamushenkilöitä, jotka eivät pelkää olla eri mieltä. Ja äänestäjiä, jotka eivät tyytyväisinä selaa vaalikonetta, vaan kysyvät: Kuka näistä todella kantaa vastuuta, kun se vaikeutuu? Ongelmia ei ratkaista vaihtamalla nimilappuja kokoushuoneessa, vaan muuttamalla tapaa, jolla asioita valmistellaan ja päätetään. Tämä ei synny ylhäältä. Se syntyy vasta, kun riittävän moni päättää, ettei enää hyväksy nykyistä tapaa tehdä asioita. Demokratia ei ole itsekorjautuva järjestelmä. Se on yhteisön jatkuva sopimus siitä, että vallankäyttö pidetään avoimena, vastuullisena ja arvioitavana. Jos yhteisö ei tätä enää vaadi, järjestelmä ei sitä enää tuota. Ja juuri siksi toivo ei ole järjestelmässä – vaan ihmisissä sen sisällä ja ulkopuolella. Johtopäätökset – Sinä päätät Korruption torjunta ei ala julkisista kampanjoista eikä pääty hallintosäännön hyväksymiseen. Se alkaa hetkestä, jolloin joku uskaltaa sanoa: “Tässä ei ole kaikki kohdallaan.” Ja se jatkuu siitä, kuinka ympäristö siihen reagoi. Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu vastatoimia – ei vain niitä, jotka kohdistuvat itse ilmiöön, vaan erityisesti niitä, jotka kohdistuvat niihin, jotka yrittävät puuttua siihen. Kun järjestelmä syrjäyttää pätevän ja palkitsee hiljaisen, se ei ainoastaan suojele itseään – se antaa viestin tulevaisuudelle: älä kyseenalaista. Mutta vaikka järjestelmä on vahva, se ei ole muuttumaton. Jokainen kuntalainen on osa tätä järjestelmää – äänestämällä, osallistumalla, vaatimalla. Ja jokainen voi kysyä: Onko nykytilanne hyväksyttävä? Entä jos minä vaatisin enemmän? Hyvä hallinto ei synny sattumalta. Se syntyy tahdosta, valinnoista ja ennen kaikkea siitä, että tarpeeksi moni sanoo: tämä ei riitä. Ja silti – rehellisesti sanoen – välillä turhauttaa. Kun realiteetit eivät enää kuulu keskusteluun, valtaa saavat ne, jotka myyvät toiveita – ei ne, jotka kantavat vastuuta. Ja siksi demokratia tarvitsee juuri nyt enemmän kuin koskaan niitä, jotka eivät pelkää sanoa, että kaikkea ei voi saada heti. Mutta että rehellisyys, osaaminen ja avoimuus ovat edelleen mahdollista – jos niin halutaan. Ja lopulta – kuten aina demokratiassa – sinä päätät. Muokattu 22.7.2026 10.59: Lisätty avainsanat |
|
Avainsanat: Kajaani, päätöksenteko, korruptio, hyvä hallinto, avoimuus |

