Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Korruptio kunnallishallinnossa - Osa VI: We just document and fileKeskiviikko 2.4.2025 - Teemu Niva Tarkastuslautakunnan työ muistuttaa toisinaan elokuvakohtausta (Se7en), jossa rikos on tapahtunut, mutta kukaan ei ole kiinnostunut etsimään syyllistä. Kun etsivä kysyy miksi, vastaus kuuluu: "We just document and file." Me vain dokumentoimme ja arkistoimme. Siirrymme eteenpäin. Kunnallishallinnossa tämä ei ole fiktiota – vaan monille tuttu todellisuus. Arviointikertomukset kirjoitetaan, ongelmat tunnistetaan, suositukset annetaan. Ja silti: vuodesta toiseen samat epäkohdat toistuvat. Kukaan ei kanna vastuuta. Mikään hallinnollinen mekanismi ei takaa, että asiat todella korjaantuvat. Tarkastuslautakunnan työ muistuttaa toisinaan elokuvakohtausta (Se7en), jossa rikos on tapahtunut, mutta kukaan ei ole kiinnostunut etsimään syyllistä. Kun etsivä kysyy miksi, vastaus kuuluu: "We just document and file." Me vain dokumentoimme ja arkistoimme. Siirrymme eteenpäin. Kunnallishallinnossa tämä ei ole fiktiota – vaan monille tuttu todellisuus. Arviointikertomukset kirjoitetaan, ongelmat tunnistetaan, suositukset annetaan. Ja silti: vuodesta toiseen samat epäkohdat toistuvat. Kukaan ei kanna vastuuta. Mikään hallinnollinen mekanismi ei takaa, että asiat todella korjaantuvat. Tätä kirjoitussarjan viimeistä osaa varten olen käynyt läpi paitsi lukuisia tilinpäätöksiä, myös arviointikertomuksia yli kymmenen vuoden ajalta. Niistä piirtyy kuva järjestelmästä, jossa valvonta kyllä toimii – mutta vain paperilla. Kuntahallinnon ongelmat eivät aina synny siksi, että kukaan ei tee mitään. Ne syntyvät, koska kaikki tehdään muodollisesti oikein. Tarkastuslautakunta arvioi. Pöytäkirja laaditaan. Suositus annetaan. Ja sitten siirrytään seuraavaan kohtaan. Kaikki dokumentoidaan, arkistoidaan ja siivotaan – mutta mikään ei oikeasti muutu. Mitä jos järjestelmä onkin rakennettu niin, ettei sen ole tarkoituskaan reagoida? Ilman seurauksia. Ilman vastuuta. Ilman vaikutusta. Tässä osassa tarkastelen, miten valvonta voi muuttua sisällöttömäksi rituaaliksi – ja miten sellainen kulttuuri syntyy. Milloin päätöksiä ei enää tehdä vaikuttamisen vuoksi, vaan jotta ne voidaan liittää pöytäkirjaan. Tarkastuslautakunta kokoontuu. Arviointikertomus laaditaan. Siinä esitetään havaintoja: tavoitteita, jotka eivät ole toteutuneet, ohjeistuksia, joita ei ole päivitetty, ja kustannuksia, jotka ovat ylittyneet ilman päätöksentekoa. Kaupunginhallitus käsittelee arviointikertomuksen ja merkitsee sen tiedoksi. Valtuusto hyväksyy sen osana kokousaineistoa. Suositukset kirjataan, mutta niiden vaikutuksia ei seurata järjestelmällisesti. Seuraavana vuonna samat puutteet voivat toistua – ilman, että muutosta tapahtuu. Tällainen prosessi voi luoda vaikutelman, että asiat on hoidettu, vaikka sisältö ei johda korjaaviin toimiin. Hallinnollinen vastuuketju jää vaillinaiseksi: kukaan ei tee varsinaisia virheitä, mutta myöskään vastuuta ei kanneta. Suositus voidaan täyttää muodollisesti – esimerkiksi toteamalla, että asia on otettu huomioon – mutta käytännön seuraukset jäävät ohueksi. Vaikuttavuus jää puuttumaan, ellei seuranta ja toimeenpano ole osa prosessia. Tällöin valvonnasta tulee reaktiivista ja tapahtuneen kirjaamiseen keskittyvää, sen sijaan että se ohjaisi toimintaa ennakoivasti ja tavoitteellisesti. Tätä kirjoitusta varten on käyty läpi Kajaanin kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomukset vuosilta 2010–2023. Niiden perusteella voidaan tunnistaa useita rakenteellisia ongelmia, jotka toistuvat vuodesta toiseen – mutta joihin ei ole reagoitu vaikuttavalla tavalla. Esimerkiksi konserniohjeen päivittämistä on suositeltu toistuvasti yli vuosikymmenen ajan. Vuonna 2016 tarkastuslautakunta huomautti, että konserniohje on vuodelta 2008 ja sisäisen valvonnan ohjeet vuodelta 2009 – eikä niitä ole ajantasaistettu vastaamaan muuttunutta konsernirakennetta. Samoja puutteita käsiteltiin vielä vuoden 2022 arviointikertomuksessa. Myös palkanlaskentaan ja taloushallintoon liittyvä Kajaste-hanke kuvattiin vuoden 2016 arviointikertomuksessa esimerkkinä projektista, johon ryhdyttiin puutteellisin tiedoin, ilman suunnitelmaa ja ilman kunnollista raportointia. Lautakunta totesi, ettei hanketta johdettu, eikä siihen liittyneitä kustannuksia raportoitu ajoissa päätöksentekoon. Samantyyppisiä puutteita on havaittu myöhemminkin ICT-järjestelmien käyttöönotossa ja sisäisten kontrollien seurannassa. Vastaavasti talouden ylityksiä on toistuvasti käsitelty jälkikäteen ilman, että niistä olisi tehty ennakoivia päätöksiä. Arviointikertomuksissa on tuotu esiin, että lautakunta ei ole saanut riittävästi tietoa tai ennakkoilmoituksia ylityksistä, vaan asia on tullut esille vasta toteuman kautta. Koko tarkastelujakson ajan toistuvat myös samat havainnot konsernivalvonnan heikkoudesta: tavoitteiden epäselvyydestä, ohjauksen puutteista ja epäjohdonmukaisesta raportoinnista. Yhteistä näille esimerkeille on se, että puutteet on kirjattu ylös – mutta vaikutus toimintaan jää epäselväksi. Harva suositus johtaa todellisiin muutoksiin, eikä järjestelmällistä seurantaa suositusten toteutumisesta tehdä avoimesti tai läpinäkyvästi. Näin valvonta jää dokumentoinnin tasolle, ilman käytännön vaikutuksia. Valvonnan tehottomuus ei johdu pelkästään rakenteista tai asiakirjoista. Monessa tapauksessa ongelma on kulttuurinen. Ongelmat ovat usein kaikkien tiedossa. Niistä keskustellaan valtuustoryhmissä, käytävillä ja epävirallisissa tapaamisissa. Silti päätöksenteossa ei synny yhteistä tahtotilaa muuttaa suuntaa. Tarkastuslautakunnan mahdollisuudet ulottuvat pääasiassa suosituksiin. Se ei voi määrätä toimenpiteitä, eikä sen havaintojen seuraaminen ole velvoittavaa. Jos poliittinen johto ei ota suosituksia tosissaan, valvonta jää näennäiseksi. Samalla valvonnasta tulee rituaali: se täytetään muodollisesti, mutta se ei ohjaa toimintaa. Kunnallishallinnossa vastuu jakautuu useille toimielimille: valmistelusta vastaa viranhaltijajohto, päätökset tekee valtuusto tai lautakunta, ja omistajaohjauksesta huolehtii kaupunginhallitus sekä konsernijaosto. Kun kaikki ovat osallisia, lopulta kukaan ei ole yksin vastuussa. Tarkastuslautakunta voi antaa suosituksia ja tehdä havaintoja, mutta sillä ei ole keinoja vaatia toimenpiteitä. Kaupunginhallitus voi arvioida tilannetta, mutta jos poliittinen tahto puuttuu, asioita ei viedä eteenpäin. Valtuustolla on korkein päätösvalta, mutta sen käyttö edellyttää tietoa, aikaa ja rohkeutta esittää kysymyksiä. Valtuusto voisi vaatia tarkempaa seurantaa, kysyä toimenpiteistä, ja käyttää sille kuuluvaa valtaa ohjata toimintaa – mutta käytännössä se tyytyy usein hyväksymään asiat esityslistan mukaisesti. Johto voi todeta, että suositukset on otettu huomioon – mutta vaikutuksia ei raportoida järjestelmällisesti. Lopputuloksena ei ole aktiivinen vastuunkanto, vaan hallittu hiljaisuus. Valvonta ei ole pelkkää toteamista. Sen tehtävänä on tunnistaa poikkeamat, arvioida niiden merkitys ja käynnistää korjaavat toimet. Tämä edellyttää selkeää ketjua: havainto → toteaminen → suunnitelma → toimeenpano → seuranta. Arviointikertomuksen jälkeen tulisi kysyä: mitä konkreettisia toimia havaintojen perusteella on tehty? Missä aikataulussa? Kuka vastaa seurannasta? Kun tarkastuslautakunta esittää suosituksia, niihin tulisi kaupunginhallituksen laatia vastaus: hyväksyykö se suosituksen, aikooko toimia sen pohjalta ja millä aikataululla. Tämän jälkeen tulisi järjestelmällisesti seurata, onko toimenpiteet tehty – ja jos ei, miksi ei. Toiseksi, valtuuston tulisi ottaa selkeämpi rooli suositusten käsittelyssä. Jokaisessa arviointikertomuksessa on kohtia, jotka vaatisivat poliittista keskustelua ja linjanvetoa – ei pelkkää hyväksyntää tiedoksi. Valtuusto voisi linjata, että esimerkiksi konserniohjeen päivitys tai sisäisen valvonnan järjestäminen vaatii aikarajan ja vastuuhenkilön nimeämisen. Kolmanneksi, kaupungin tulisi vuosittain julkaista yhteenveto siitä, mitä suosituksista on toteutettu ja mitkä ovat vielä kesken. Tällainen julkinen raportointi loisi painetta, lisäisi läpinäkyvyyttä ja vahvistaisi myös lautakunnan työtä. Oikein toteutettuna arviointikertomus on enemmän kuin raportti menneestä – se on työkalu tulevaisuuden ohjaamiseen. Valvonnan tehtävä ei ole vain kirjata tapahtunutta, vaan vaikuttaa tulevaan. Jos arviointikertomus jää raportiksi, jota ei seurata eikä toimeenpanna, siitä tulee osa rituaalia, jonka tarkoitus on todistaa hallinnon olemassaolo – ei sen toimivuutta. Kajaanissa tarkastuslautakunta on tehnyt työnsä. Ongelmat on tunnistettu, suositukset on annettu ja kertomukset on hyväksytty valtuustossa. Valvonta on olemassa, mutta se ei riitä, jos sen vaikutukset eivät ulotu arkeen. Vaikuttavuus syntyy vasta silloin, kun suositukset muuttuvat toiminnaksi – ja vastuu konkretisoituu päätöksiksi. Kuntalaisella ei ole suoraa pääsyä kabinetteihin eikä sisäpiirien tietoihin. Mutta äänestäessään hän käyttää korkeinta mahdollista päätösvaltaa. Seuraavissa vaaleissa tämä kysymys on ajankohtaisempi kuin koskaan. Seuraavassa osassa kysyn sen, mitä tähän asti on vältelty: Mitä tämä kaikki on maksanut?
Muokattu 22.7.2026 17.14: Lisätty avainsanat |
|
Avainsanat: Kajaani, päätöksenteko, korruptio, hyvä hallinto, tarkastuslautakunta |
|


Tässä on hyvinkin paljon totuutta mukana. Kaupungilla on esim. koko ajan käynnissä erilaisia hankkeita, joihin palkataan ihmisiä hanke- tai muilla rahoilla vsikkapa tutkimaan jotain tiettyä asiaa. Kun rahat ja projekti loppuu, saadaan lausunto, mutta monesti sille ei tehdä yhtään mitään. Parin vuoden päästä sitten taas vastaava hanke...