Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Korruptio kunnallishallinnossa - Osa X Mitä pitäisi tapahtuaTorstai 10.4.2025 - Teemu Niva Mitä pitäisi tapahtua – ja kuka sen tekee? Kirjoitussarjan tähänastiset osat ovat käyneet läpi menetyksiä, hiljaisuutta ja rakenteita, jotka mahdollistavat kunnallishallinnon korruption ilman rikoksia – mutta myös ilman seuraamuksia. On tarkasteltu numeroita, dokumentteja ja päätöksiä, joiden yhteisvaikutus on ollut kymmeniä miljoonia euroja julkisen varallisuuden heikkenemistä. Ja silti – mikään ei ole muuttunut. Nyt on aika kysyä: Mitä pitäisi tapahtua – ja kuka sen tekee? Kirjoitussarjan tähänastiset osat ovat käyneet läpi menetyksiä, hiljaisuutta ja rakenteita, jotka mahdollistavat kunnallishallinnon korruption ilman rikoksia – mutta myös ilman seuraamuksia. On tarkasteltu numeroita, dokumentteja ja päätöksiä, joiden yhteisvaikutus on ollut kymmeniä miljoonia euroja julkisen varallisuuden heikkenemistä. Ja silti – mikään ei ole muuttunut. Nyt on aika kysyä: Sillä valvonta ei korjaa itseään. “Poikani, kuinka vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan.” Me emme voi enää väittää, että kyse olisi yksin pahantahtoisuudesta. Usein kyse on piittaamattomuudesta, tiedon puutteesta, arkuudesta – tai poliittisesta mukavuudesta. Mutta juuri siksi tarvitaan kysymys: Jos mikään ei muutu, ei kyse ole enää virheistä – vaan kuntakulttuurista, joka on alkanut hyväksyä vastuuttomuuden osaksi normaalia päätöksentekoa. Ja silloin kysymys ei enää koske vain päättäjiä, vaan meitä kaikkia. Jos mikään ei muutu, ei kyse ole enää virheistä – vaan kuntakulttuurista, joka on alkanut hyväksyä vastuuttomuuden osaksi normaalia päätöksentekoa. Tämä ei voi jatkua näin Kirjoitussarjan edetessä yksi asia on tullut selväksi: ongelmat eivät ole yksittäisiä. Ne eivät ole sattumaa, eivätkä selity pelkällä epäonnella. Menetysten mittakaava, valvonnan passiivisuus ja vastuun puute muodostavat kokonaisuuden, joka ei enää voi jäädä huomiotta. Jos tämä kaikki on hyväksyttävää, mitä ei enää ole? Ei voida jatkaa niin, että virheinvestoinnit kuitataan "epäonnistuneina kokeiluina" ilman analyysiä. Jos näin jatkuu, syntyy järjestelmä, joka ei enää suojele kuntalaisten etua – vaan suojelee itseään. Demokratia ei rappeudu yhdessä yössä. Se rapautuu hitaasti, päätös kerrallaan – ja lopulta tottumuksena, että mitään ei tapahdu. Miten järjestelmä voisi korjata itse itsensä? Jos järjestelmä haluaa säilyttää kansalaisten luottamuksen, sen on kyettävä itsekorjautumaan. Tämä ei tarkoita täydellistä uudistusta, vaan konkreettisia ja mahdollisia muutoksia, jotka palauttavat hallinnon ytimeen avoimuuden, vastuun ja riippumattoman valvonnan. Omistajaohjauksen selkeyttäminen Kuntien omistamat yhtiöt eivät saa toimia hämärässä vyöhykkeessä, jossa julkinen ja yksityinen sekoittuvat ilman läpinäkyvyyttä. Omistajaohjauksen tulee olla suoraa, julkista ja dokumentoitua. Tarkastuslautakunnan roolin vahvistaminen Tarkastuslautakunta ei saa jäädä passiiviseksi kommentaattoriksi. Sen tulee olla aktiivinen arvioija ja vaikuttaja. Tämä tarkoittaa:
Lautakuntien ja päättäjien talousosaamisen vahvistaminen Moni valtuutettu ei ymmärrä tilinpäätöstä – ja tämä ei ole yksittäisten henkilöiden vika, vaan järjestelmän heikkous. Tilinpäätösten ja konserniraportoinnin ymmärrettävyys Talousraportointi on nykyisellään byrokraattista, sirpaloitunutta ja vaikeaselkoista. On täysin mahdollista – ja välttämätöntä – tuottaa yleiskielinen yhteenveto, joka selittää kuntalaiselle:
Järjestelmä ei muutu, jos se ei tunnista omia heikkouksiaan. Mutta jos se tunnistaa – sillä on vielä toivoa. Päättäjien vastuu – kuka puuttuu, kun kaikki vaikenevat? Kunnallishallinto nojaa ajatukseen, että luottamushenkilö toimii yhteiseksi hyväksi. Että hän on kuntalaisen ääni päätöksenteossa – ei pelkkä äänestysnappia painava kokousedustaja. Mutta kun virheitä ei oikaista, kun asioista ei kysytä, ja kun rakenteelliset ongelmat sivuutetaan – kuka silloin kantaa vastuun? Hallinnon sisällä harva ottaa vastuuta, jos päättäjät eivät sitä vaadi. Valtuutetut eivät ole yleisöä Liian usein valtuusto toimii kuin seuraaja, ei ohjaaja. Kokouksissa kuunnellaan valmistelu, nyökätään ja hyväksytään esitykset – mutta vaikuttaminen, kyseenalaistaminen ja seurausten vaatiminen jäävät tekemättä. Tämä ei ole ilkeämielisyyttä, vaan hiljaista toimintakulttuuria, jossa totutaan siihen, että vastuu on aina jossain muualla: virkamiehillä, tarkastuslautakunnalla, ajan hengessä, seuraavassa valtuustossa. Kolmois- ja neloisroolien varjot Moni päättäjä toimii samanaikaisesti useassa tehtävässä: valtuustossa, lautakunnassa, konserniyhtiön hallituksessa. Näiden roolien yhteensovittaminen voi hämärtää vastuuta. Kun tarkastellaan yhtiötä, jonka hallituksessa itse istuu, tai tehdään päätöksiä konsernista, jonka johtoa on juuri tavannut – onko kriittisyys silloin enää mahdollista? Jos päätöksenteko muistuttaa yhä enemmän sisäpiirin toimintaa, ulkoista valvontaa ei synny. Puolueuskollisuus vs. kuntalaisten etu Päättäjän ensisijainen lojaliteetti tulisi olla kuntalaisissa. Mutta käytännössä moni kokee velvollisuutta noudattaa oman ryhmänsä linjaa, vaikka sisimmässään näkisi ongelman. Ja jos ryhmä ei halua nostaa asiaa esiin, yksittäinen ääni jää helposti yksin. Puolueuskollisuus ei saa peittää alleen moraalista harkintaa. Päättäjän vastuuta ei voi ulkoistaa. Jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu. Median ja yleisön rooli Kunnallishallinnon tarkastus ei ole vain sisäinen asia. Kun virkamiehet vaikenevat ja päättäjät eivät puutu, katse kääntyy median ja yleisön suuntaan. Kuka nostaa esiin kysymykset, joita ei haluta esittää? Kuka katsoo ulkoa, kun sisällä kaikki ovat tottuneet katsomaan poispäin? Kun media vaikenee – vaikeneeko koko yhteisö? Paikallismedian tehtävä ei ole vain referoida päätöksiä, vaan kysyä niistä. Miksi näin tehtiin? Miksi tätä ei huomioitu? Mihin tämä johti? Mutta jos mediassa työskentelee päättäjien läheisiä, jos uutisointi perustuu valmiisiin tiedotteisiin, ja jos hankalia kysymyksiä ei esitetä – keskustelu jää syntymättä. Silloin kuntalainen jää vaille sitä, mitä journalismi voi parhaimmillaan tarjota: taustaa, kontekstia ja kriittistä näkökulmaa. Jos media ei valvo, järjestelmä saa olla rauhassa – mutta rauha ei ole aina hyvä merkki. Yleisö näkee – mutta ymmärtääkö? Kuntalaiset saattavat nähdä, että “jotain on pielessä.” Palvelut heikkenevät, hinnat nousevat, kunnan linja vaikuttaa sekavalta. Mutta ellei kukaan avaa mekanismeja – tilinpäätöksiä, taseita, päätösketjuja – epäluulo ei muutu toiminnaksi. Ja silloin syntyy kyynisyys: “Eihän näille kuitenkaan voi mitään.” Julkisuus ilman ymmärrystä ei muuta mitään – mutta ymmärrys ilman julkisuutta ei synny. Media ja yleisö eivät voi korvata sisäistä valvontaa – mutta ne voivat herättää sen. Yksi uutinen, yksi tarkasti kohdistettu kysymys, yksi aktiivinen kuntalainen voi tehdä enemmän kuin kokous, jossa kaikki nyökkäävät. Voiko tätä korjata ulkopuolelta? Jos järjestelmä ei toimi kuten sen pitäisi – jos virkamiehet vaikenevat, päättäjät seuraavat linjaa ja media katsoo sivuun – voiko enää odottaa, että muutos tulee sisältä päin? Kuntalaisaloitteet ja kansalaispaine Kuntalaki antaa mahdollisuuden tehdä aloitteita ja osallistua päätöksentekoon, mutta niiden vaikutus on rajallinen, ellei mukana ole laajempaa painetta ja seurantaa. Pelkkä aloite ei riitä, jos valtuusto sivuuttaa sen ilman todellista käsittelyä. Tarvitaan jatkuvuutta, näkyvyyttä ja ymmärrystä siitä, mihin painetta kohdistetaan. Tarkastusviranomaiset ja valtion ohjaus Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV), valtiovarainministeriö ja muut kansalliset valvontamekanismit ovat olemassa – mutta ne kohdistuvat harvoin yksittäisten kuntien sisäiseen toimintaan. Toisin sanoen: niiden apu saadaan, jos ongelma on jo riittävän suuri. Tutkiva journalismi, some ja kolmas sektori Yhä useammin todellinen julkinen valvonta tulee ulkopuolelta:
He voivat nostaa kysymyksen esiin tavalla, jota järjestelmä ei itse kykene tekemään. Mutta myös heidän vaikutuksensa riippuu siitä, tarttuuko järjestelmä siihen – vai sulkeeko se oven. Miksi tämä on vielä mahdollista muuttaa? Vaikka kirjoitussarja on nostanut esiin synkkiä havaintoja vastuuttomuudesta, hiljaisuudesta ja vahingollisesta päätöksenteosta, on tärkeä muistaa: tilanne ei ole toivoton. Demokratian vahvuus ei ole siinä, että se ei tee virheitä – vaan siinä, että se voi korjata ne. Mitään ei ole vielä sinetöity Yksikään valtuusto ei ole lopullinen. Yksikään päätös ei ole peruuttamaton. Yksikään virhe ei ole korjauskelvoton, jos siihen uskalletaan tarttua. Päättäjät voivat muuttua – tai herätä Moni päättäjä on ehkä nukkunut valveilla. Ei pahantahtoisuutta, vaan tiedon ja ymmärryksen puutetta. Kunnallinen päätöksenteko on lähellä Kunnallinen hallinto ei ole kaukainen koneisto. Millainen kansa, sellaiset päättäjät Kunnallinen demokratia perustuu suoraan yhteyteen äänestäjän ja päättäjän välillä. Kukaan ei pääse valtuustoon vahingossa. Jokainen valtuutettu on sinne valittu. Ja siksi kysymys ei ole pelkästään siitä, keitä ehdolle asetetaan – vaan keitä me valitsemme. Demokratia ei ole koskaan etäällä kansasta – se on sen peili. Lupaukset voittavat – mutta kuka kysyy hinnan? Valtuustoissa istuu paljon ihmisiä, jotka ovat päässeet läpi lupaamalla enemmän kuin kukaan muu. “Heti kaikille kaikki” toimii vaalikentällä – mutta budjettikirjassa ei ole varattuna saraketta katteettomille toiveille. Tietämättömyys ei ole enää vaihtoehto “En tiennyt” ei voi olla pysyvä puolustus. Meidän täytyy alkaa ymmärtää, että kunnallinen päätöksenteko on yhteisten varojen hallintaa. Se vaatii samat kysymykset kuin oman talouden hoitaminen:
Ja jos äänestäjä ei vaadi näitä asioita, hän saa juuri sellaisen päättäjän, joka ei niitä hallitse. Passiivisuus on valinta “Me kreikkalaiset uskomme, että mies, joka ei osallistu yhteisiin asioihin, ei ole ainoastaan laiska – vaan hyödytön.” Äänestäminen ei ole vain oikeus – se on osallistumista hallintaan. Kunnallishallinto ei nouse tyhjiöstä. Se nousee meistä. Äänestäjän vastuu – ei voi vain syyttää järjestelmää Usein kuulee sanottavan, että järjestelmä on rikki. Että päättäjät eivät välitä. Että kukaan ei kanna vastuuta. Vastaus on yksinkertainen: äänestäjällä. Demokratia antaa mahdollisuuden vaihtaa päättäjiä – mutta ei pakota käyttämään sitä. Kuka käy vaaleissa – ja millä perusteella? Äänestysprosentti laskee. Silti heillä on ääni, joka voi siirtää miljoonia. “He, jotka eivät käytä ääntään, eivät hiljene – he siirtävät äänensä niille, jotka eivät ehkä ole sen arvoisia.” Passiivisuus ei ole neutraalia John Stuart Mill varoitti jo 1800-luvulla, mitä tapahtuu, jos hyvät ihmiset vaikenevat: “Bad men need nothing more to compass their ends, than that good men should look on and do nothing.” Vaikeneminen ei vapauta vastuusta. Ja mikä pahinta: Ei riitä, että syyttää On helppoa syyttää valtuutettuja. Lopuksi – Tämä ei ollut raportti, tämä oli kysymys Tämä kirjoitussarja ei ole ollut tutkintapöytäkirja, ei lehtijuttu, eikä hallinnollinen muistio. Kysymys siitä, kuinka pitkälle järjestelmä voi ajautua ilman, että kukaan pysäyttää sen. "Tämä ei ole normaalia." Tämä oli kysymys sinulle. Kyllä se liittyy. Sillä jos järjestelmä ei toimi, se ei toimi kenellekään. Kirjoittajana en väitä tietäväni kaikkea. Ja siksi kysyn – Entä jos me emme enää hyväksy hiljaisuutta?
“The price good men pay for indifference to public affairs is to be ruled by evil men.”
Muokattu 22.7.2026 17.33: Lisätty avainsanat |
|
Avainsanat: Kajaani, demokratia, hyvä hallinto, kuntalaiset, vastuu |

