Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Kateus vie kalatkin järvestäSunnuntai 16.11.2025 klo 7.11 - Teemu Niva Suomessa keskustellaan taas miljonääriverosta, ikään kuin se olisi oikotie oikeudenmukaisuuteen tai lisäverotuloihin. Todellisuudessa kyse on aivan muusta. Pääomat liikkuvat jo nyt maasta toiseen nopeammin kuin politiikka ehtii reagoida, ja Visual Capitalistin tuore data näyttää karusti, minne varallisuus virtaa: pois korkean verotuksen maista, kohti ennakoitavia ja omistamista arvostavia talouksia. Suomi on samaan aikaan pääomaköyhä, kateuteen nojaava ja – onnellisuuslistojen huipusta huolimatta – vaarallisen tyytyväinen nykytilaansa. Kun yritykset jakavat kasvun eväät osinkoina eivätkä investointeina, ja politiikka suhtautuu varallisuuteen riskinä, ei ole ihme, että kasvu laahaa. Kateus vie kalatkin järvestä. Miljonäärivero veisi pian myös ne, jotka kalastaisivat. Suomessa keskustellaan taas miljonääriverosta, ikään kuin se olisi oikotie oikeudenmukaisuuteen tai lisäverotuloihin. Todellisuudessa kyse on aivan muusta. Pääomat liikkuvat jo nyt maasta toiseen nopeammin kuin politiikka ehtii reagoida, ja Visual Capitalistin tuore data näyttää karusti, minne varallisuus virtaa: pois korkean verotuksen maista, kohti ennakoitavia ja omistamista arvostavia talouksia. Suomi on samaan aikaan pääomaköyhä, kateuteen nojaava ja – onnellisuuslistojen huipusta huolimatta – vaarallisen tyytyväinen nykytilaansa. Kun yritykset jakavat kasvun eväät osinkoina eivätkä investointeina, ja politiikka suhtautuu varallisuuteen riskinä, ei ole ihme, että kasvu laahaa. Kateus vie kalatkin järvestä. Miljonäärivero veisi pian myös ne, jotka kalastaisivat. Miljonäärivero kuulostaa monen korvaan yksinkertaiselta ratkaisulta: verotetaan rikkaampia hieman lisää ja paikataan hyvinvointivaltion rahoitusvajetta. Politiikan tasolla se myydään usein oikeudenmukaisuutena, jopa moraalisena velvollisuutena. Mutta mitä harvemmin sanotaan ääneen, on se, että tällaiset verot eivät kohdistu staattiseen kohderyhmään. Ne kohdistuvat ihmisiin ja pääomiin, jotka liikkuvat. Keskustelun kärkeen nousi hiljattain Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan esitys miljonääriverosta. Koskelan mukaan vero olisi “hyvin maltillinen” ja toisi valtiolle noin miljardin euron lisätulot vuosittain – arvio, jota hän perusteli eduskunnan tietopalvelun laskelmilla. Ehdotuksen alkuperäinen taso oli puoli prosenttia, mutta sitä kiristettiin, koska “Suomen talous on alijäämäinen ja se pitää jollakin tavalla kattaa”. Tämä lähtökohta kertoo paljon. Ei ole liioittelua sanoa, että tällaisilla esityksillä on mielleyhtymiä niihin aikoihin ja järjestelmiin, joissa rikkaiden kohtalo ei ollut erityisen valoisa. Se ei tee Suomesta Neuvostoliittoa – mutta antaa viitteitä siitä, miten omistajuuteen suhtaudutaan: epäluulolla, varauksella ja ennen kaikkea kateuden sävyttämällä logiikalla. Samaan aikaan Visual Capitalistin keräämä kansainvälinen data miljoonäärien muutosta osoittaa selkeästi, mitä korkean verotuksen ja omistamiseen varauksella suhtautuvat maat saavat aikaan: pääomat lähtevät. Varakkaat siirtyvät sinne, missä omistaminen, yrittäminen ja pitkäjänteinen vaurastuminen nähdään talouden moottoreina, eivät moraalisina ongelmina. Tämä on Suomelle erityisen kohtalokas suunta. Me emme ole rikas maa pääomien näkökulmasta – päinvastoin, olemme pääomaköyhä. Siksi jokainen signaali, joka viestii “varallisuudesta halutaan ottaa vähän lisää”, on vaarallisempi kuin poliittisessa keskustelussa myönnetään. Ja kaiken tämän keskellä suomalainen tyytyväisyyskulttuuri, jota onnellisuusindeksit vahvistavat, tekee tilanteesta entistä hankalamman. Yritykset tyytyvät nykyiseen oloonsa, investointien sijaan jaetaan osinkoja, ja politiikka näkee varallisuuden ensisijaisesti verotettavana kohteena. Miljonäärivero sopii hyvin sellaisen maan ilmapiiriin, joka on enemmän tyytyväinen kuin kunnianhimoinen. Ja juuri ne ovat Suomessa nyt tiukimmalla. Minne vauraus liikkuu? Jos haluamme ymmärtää miljonääriveron todellisia vaikutuksia, meidän on katsottava, mitä maailmalla tapahtuu jo nyt. Pääomat ovat maailman liikkuvin voimavara, ja ne siirtyvät kohti talouksia, jotka kohtelevat omistajuutta vakaasti ja ennustettavasti. Visual Capitalistin tuore data näyttää tämän ilman kaunisteluja. Vuonna 2025 eniten varakkaita ihmisiä houkuttelivat:
https://www.visualcapitalist.com/ranked-the-countries-gaining-and-losing-millionaires-in-2025/ Nämä maat ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta niillä on yksi ratkaiseva yhteinen tekijä: ne eivät rankaise vaurastumista. Verotus on kilpailukykyistä, omistajuuteen suhtaudutaan neutraalisti tai myönteisesti, ja poliittiset riskit koetaan alhaisiksi. Samaan aikaan toisessa ääripäässä ovat maat, joista varakkaat ihmiset menevät pois: Iso-Britannia, Intia, Kiina – ja kasvavassa määrin myös Pohjoismaat, kuten Norja. Niitä yhdistää yksi asia: Kun maasta tulee signaali, että omistaminen on ongelma eikä voimavara, varallisuus reagoi nopeasti. Se ei odota vaalikausia tai mieti puolueohjelmia – se liikkuu sinne, missä sitä kohdellaan ennustettavasti. Suomelle tämän pitäisi olla pysäyttävä viesti. Se, mitä isot maat kokevat massiivisina muuttopaineina, näkyy pienissä talouksissa vielä nopeammin – ja vielä raskaammin. Miljonääriveron logiikka ja seuraukset Miljonäärivero esitetään yleensä oikeudenmukaisuuden nimissä: niiden, joilla on enemmän, tulisi maksaa enemmän. Tavoite kuulostaa kohtuulliselta. Mutta taloudessa ratkaisee lopulta signaali, ei iskulause. Miljonääriveron todellinen logiikka on tämä: Mitä tapahtuu, kun menestyminen nähdään ongelmana? Kun menestystä aletaan verottaa erikseen, viesti yrityksille ja yksityisille sijoittajille on selvä:
Tällainen viesti ei rohkaise investointeihin, vaan varovaisuuteen ja ulospäin katsomiseen. Taloudessa kannustimet ovat kaikki kaikessa, ja väärä kannustin tuottaa vääriä valintoja. Norja – varallisuusvero ja pääomapako Norja on Euroopan paras esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun varallisuuteen kohdistetaan erillisvero. Iso-Britannia – poliittinen epävarmuus ja varakkaiden lähtö Iso-Britannia menetti vuonna 2024 enemmän miljonäärejä kuin mikään muu maa.
Ei siksi, että ihmiset olisivat muuttuneet vähemmän brittiläisiksi. Mitä tästä seuraa Suomelle? Suomi on pieni talous ja samalla pääomien suhteen haavoittuva maa. Meillä ei ole vara paahtaa verotusta kovemmaksi kuin kilpailijamaat ajattelematta seurauksia. Jos Suomi ottaisi käyttöön miljonääriveron:
Yhteinen seuraus on selvä: veropohja heikkenisi, ei vahvistuisi. Miljonäärivero saattaa tuntua helpolta poliittiselta ratkaisulta, mutta taloudessa se on kaikkea muuta kuin helppo. Se on signaali siitä, että menestyminen on ongelma, ei voimavara – ja juuri tämä signaali maksaa eniten. Suomen tilanne: pääomaköyhyys + kateus + tyytyväisyys = hidas kasvu Suomi ei näy Visual Capitalistin muuttoliiketilastojen kärjissä – eikä myöskään pohjalla. Mutta se ei tarkoita, ettei ilmiö koskisi meitä. Suomi kärsii aivan samoista juurisyistä kuin maat, joista varakkaat jo nyt lähtevät: korkea verotus, rakenteellinen epävarmuus ja omistajuuteen kohdistuva varauksellinen kulttuuri. Erona on lähinnä se, että meillä on tähän saakka ollut vähemmän pääomia, joita menettää. Suomen talouden suurin ongelma on pääomien vähäisyys. Meillä on vähän kotimaista riskirahaa, vähän pitkäjänteistä sijoituspääomaa ja eurooppalaisittain matala investointiaste. Se näkyy sekä kasvulukemissa että yritysten kunnianhimon tasossa: kasvu on vaatimatonta, ja sen harvatkin hedelmät jaetaan mieluummin osinkoina kuin investointeihin. Tätä kokonaisuutta pahentaa yksi suomalaisen yhteiskunnan erityispiirre: meidät on vuodesta toiseen julistettu maailman onnellisimmaksi kansaksi – mutta todellisuudessa mittari ei mittaa onnellisuutta vaan tyytyväisyyttä. Tyytyväinen ihminen ei kiirehdi muuttamaan asioita, ja tyytyväinen yhteiskunta ei tee rakenneuudistuksia ennen kuin on pakko. Tyytyväisyys on mukava olotila yksilölle, mutta vaarallinen olotila taloudelle. Se näkyy kolmella tavalla: 1) Yritykset jakavat kasvun eväät ulos osinkoina, eivät investointeina Yritysten tavoitteena ei useinkaan ole kasvu vaan vakaus. Tulostaso halutaan säilyttää turvallisena, joten varat ohjataan osinkoihin – ei uusiin tuotantolaitoksiin, vientiin, tuotekehitykseen tai riskinottoon. Kun yritykset eivät kasva, myöskään kansantalous ei kasva. 2) Poliittinen ilmapiiri pitää varallisuutta riskinä, ei mahdollisuutena Omistaminen nähdään Suomessa liian usein moraalisena kysymyksenä: onko “liikaa”, onko “oikein”, pitäisikö “ottaa enemmän”. Näin ei synny ilmapiiriä, jossa varallisuuden kasvattaminen olisi luonnollinen osa yhteiskunnan vahvistumista.
3) Kateus ohjaa suhtautumista omistajuuteen Kun menestyminen on yhteiskunnallisessa keskustelussa epäilyttävä asia, ei synny kulttuuria, joka kannustaisi säästämiseen, sijoittamiseen ja yrittämiseen. Kateus ohjaa kohti politiikkaa, joka lisää verorasitusta ja vähentää pääomien halua pysyä Suomessa.
Lopputulos on selvä: kasvua ei synny, koska pääomat eivät kasva.
Ja jos pääomat eivät kasva, mikään muu taloudessa ei voi kasvaa pitkällä aikavälillä. Tässä tilanteessa aloitteet kuten miljonäärivero eivät ole ratkaisu – ne heikentävät juuri sitä, mitä Suomen talous kipeimmin tarvitsee. Pääomia on täällä liian vähän jo ennestään. Pääomapako olisi meille huomattavasti kohtalokkaampaa kuin suurille talouksille.
Kateus talouden rakenteita jarruttavana voimana Kateus on siitä erikoinen tunne, että se ei tuota mitään – mutta se voi estää melkein kaiken. Se ei luo työpaikkoja, se ei kasvata kansantuotetta, se ei paranna yritysten kilpailukykyä, eikä se lisää verotuloja. Silti kateus selittää hämmästyttävän suuren osan suomalaisen verokeskustelun sisäisistä jännitteistä. Tunnepolitikka toimii eri logiikalla kuin talous. Taloudessa insentiivit ohjaavat käyttäytymistä; tunnepolitiikassa käyttäytyminen ohjautuu reaktioista, symboleista ja moraalisista vastinpareista. Kun veropolitiikkaa ohjaa reaktio eikä rakenne, syntyy taloustieteessä hyvin tunnettu ilmiö: deadweight loss – hyvinvoinnin menetys, joka ei hyödytä ketään. Deadweight loss tunnepolitiikassa Kun päätöksiä tehdään tunteiden eikä talouslogiikan perusteella, seuraa kolme asiaa:
Kateuteen perustuvat verot kuuluvat juuri tähän luokkaan. Ne tekevät taloudellista vahinkoa, mutta eivät korjaa mitään rakenteellista ongelmaa. Talouden näkymätön kustannus: menetetyt investoinnit Useimmat talousongelmat näkyvät numeroissa. Kateus ei.
Investointien puuttumista ei huomata yhtä helposti kuin leikkauksia tai veronkorotuksia, mutta vaikutus on suurempi ja pitkäkestoisempi. Se on niin sanottu näkymätön lasku, jonka suomalaiset maksavat huomaamattaan joka vuosi. Vaarallinen sykli: tyytyväisyys → kateus → veronkiristys → pääomapako Suomen talouteen on muodostunut vaarallinen kaari:
Tämä sykli toistuu erityisesti pienissä, pääomaköyhissä talouksissa – juuri sellaisissa, joissa pääomien olisi kaikkein tärkeintä pysyä. Suomessa tämä kehityskulku näkyy jo investointiasteessa, yritysten kasvuhaluttomuudessa ja riskinoton kulttuurin ohuudessa. Kateus ei vie vain kalat järvestä. Rakentava suomalainen vaihtoehto Jos Suomi haluaa kasvaa, vaihtoehdot eivät löydy menneisyydestä eivätkä historian painolasteista. Ne löytyvät päätöksistä, jotka tekevät omistamisesta, yrittämisestä ja investoimisesta kannattavaa ja arvostettua. Talous ei korjaannu rangaistuksilla vaan kannustimilla. 1) Omistajuutta arvostava kulttuuri Suomen talous ei nouse jaloilleen ilman omistajuuden arvostamista. Tarvitsemme ilmapiirin, jossa:
Omistajuus ei ole uhka – se on resurssi, joka mahdollistaa työpaikat, investoinnit ja verotulot. 2) Investointeja kannustava veromalli Verotus on signaali. Se joko kannustaa investoimaan tai tukahduttaa sen. Suomessa tarvitaan veromalli, joka:
Kun verotus on investointiystävällistä, pääomat jäävät Suomeen – ja niitä syntyy lisää. 3) Kotimaisen pääoman kasvun tukeminen Suomi ei voi nojata pelkästään ulkomaisiin investointeihin.
Pääomien kertymä ratkaisee tulevaisuuden kasvun. Ja tällä hetkellä sitä on täällä liian vähän. 4) Yritysten insentiivit (kannustimet): osingoista kasvuun Suomalaisyritykset ovat pitkään olleet osinkokoneita – ja se näkyy investointiasteessa. Kasvua syntyy vain, jos yrityksillä on syy uudelleen investoida voitot:
Jos yritysten palkinto tulee osingonmaksusta, ne maksavat osinkoja. Jos palkinto tulee kasvusta, ne kasvavat. 5) Kasvuyrittäjyyden rooli tulevassa talousmallissa Kasvuyrittäjyys ei ole talouden sivujuonne – se on uuden kasvun lähde. Suomen seuraavan talousmallin tulisi rakentua sen varaan, että:
Kasvuyrittäjyys ei tarvitse valtiolta kädestä pitäen ohjausta. Se tarvitsee tilaa, kannustimia ja ilmapiirin, jossa menestyminen ei herätä epäluuloa. Kateus vie kalatkin järvestä – yhteistyö tuo ne takaisin Suomi on tilanteessa, jossa poliittiset valinnat heijastavat arvoja enemmän kuin laskelmia. Kysymys ei ole vain siitä, keneltä veroja kerätään, vaan siitä, mitä signaalia yhteiskunta lähettää menestymisestä, omistamisesta ja riskinotosta. Miljonäärivero on esimerkki politiikasta, joka tunnustelee enemmän tunteita kuin taloudellista todellisuutta. Moni suomalainen sananlasku osuu tässä tilanteessa yllättävän tarkasti. Vasemmiston verointo heijastaa juuri tätä: ajatusta siitä, että rikkailla on “liikaa” ja heidän kohtalonsa on siksi joutua maksajiksi yhä uudelleen. Mutta ongelma on, että tämä moralismi ei tuota yhtään enempää pääomia Suomeen – päinvastoin, se työntää niitä pois. Miljonäärivero ei ratkaise ongelmia – se pahentaa niitä Miljonääriveron logiikka ei ole taloudellinen vaan tunneperäinen. Siksi kysymys ei ole, tuottaako miljonäärivero miljardi euroa. Verot ohjaavat käyttäytymistä – kuten tupakassa ja alkoholissa Suomalaiset ymmärtävät tämän logiikan arjen veroissa:
Eikä kukaan kiistä tätä ohjausvaikutusta. Täsmälleen sama mekanismi toimii miljonääriverossa: Jos vero vähentää kulutusta, se vähentää myös vaurastumista. “Mikä on riittävästi?” – Rahan psykologian peruskysymys Morgan Houselin Rahan psykologia esittää yhden tärkeimmistä talouskysymyksistä: Se koskee sekä yksilöä että valtiota. Mikä on riittävä verotustaso? Suomen kohdalla tämä raja on monella sektorilla jo ylitetty – ja miljonäärivero työntäisi meitä vain syvemmälle alueelle, jossa verotus rankaisee enemmän kuin se tuottaa. Suomi tarvitsee enemmän vaurautta, ei lisää rangaistusveroja Kasvu syntyy siitä, että ihmiset uskaltavat sijoittaa, yrittää, omistaa ja rakentaa uutta. Talous rakentuu luottamukselle, ei kateudelle Luottamus on talouden peruskivi. Ja juuri siksi tämä keskustelu ei ole vain veropolitiikkaa – se on sivistyspolitiikkaa. On kaksi vaihtoehtoa: Kateus vie kalatkin järvestä. Muokattu 22.7.2026 19.14: Lisätty avainsanat |
|
Avainsanat: miljonäärivero, veropolitiikka, talouskasvu, pääomat, Suomi |

