Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Kymppejä kuussaLauantai 22.11.2025 klo 8.57 - Teemu Niva Monelle pieni lisäraha kuukaudessa tarkoittaa ennen kaikkea arjen helpottumista. Muutama kymppi voi tuoda ostoskoriin tuoreempia ruokia, helpottaa liikkumista tai mahdollistaa pienen piristyksen kiireisen viikon keskelle. Mutta kun keskustellaan siitä, mihin Suomi nojaa tulevaisuuden kasvussa, nämä arjen parannukset ja talouspolitiikan tavoitteet eivät ole sama asia. Veronkevennys voi helpottaa ihmisen elämää – mutta se ei vielä kerro, miten talous saadaan kasvuun. Monelle pieni lisäraha kuukaudessa tarkoittaa ennen kaikkea arjen helpottumista. Muutama kymppi voi tuoda ostoskoriin tuoreempia ruokia, helpottaa liikkumista tai mahdollistaa pienen piristyksen kiireisen viikon keskelle. Mutta kun keskustellaan siitä, mihin Suomi nojaa tulevaisuuden kasvussa, nämä arjen parannukset ja talouspolitiikan tavoitteet eivät ole sama asia. Veronkevennys voi helpottaa ihmisen elämää – mutta se ei vielä kerro, miten talous saadaan kasvuun. Milloin viimeksi olet miettinyt mitä tekisit, jos käytössäsi olisi ylimääräistä rahaa noin 40 e tai jopa 80 e? Otetaan ajatusleikki, sulje silmät ja pohdi hetki mihin raha todennäköisimmin menisi. Omalla kohdalla sanoisin, että ”arjen helpottamiseen”. Listaksi laitettuna ehkä seuraavalla tavalla:
Näyttäsikö sinun listasi samalta? Yllättävän huomaamattomasti ja helposti tuo muutama kymppi menisi sileäksi. Seuraava kysymys kuuluisikin, lähteekö tällä Suomi nousuun? Pelastetaanko tällä Suomen kansantalous? Ei. Ei pelasteta. Keskusta teki 21.11. esityksen, jossa pieni- ja keskituloisten verotusta alennettaisiin 500 tai jopa 1000 eurolla vuodessa. Käytännössä tuo veroale tarkoittaisi noin 41-84 euroa per kuukausi. Eli samaa summaa millä otettiin alussa ajatusleikki. Tällä veronalennuksella olisi positiivinen vaikutus yksittäisen äänestäjän arkeen. Kun arkeen tulee hieman lisää rahaa, se käytetään luonnollisesti niihin asioihin, jotka tuntuvat heti: parempaan ruokaan, liikkumiseen, lasten menoihin tai siihen yhteen pieneen piristykseen, jonka on hetken halunnut itselleen sallia. Se on inhimillistä ja järkevää, eikä sitä pidä väheksyä. Mutta makrotalouden näkökulmasta tällainen kulutuksen kasvu ei vielä muodosta sellaista voimaa, joka nostaisi koko maan taloutta uuteen suuntaan. Talous kasvaa silloin, kun tuotanto tehostuu, yritykset investoivat ja uutta arvoa syntyy vientiin ja kotimarkkinoille. Pienet lisäostokset eivät tätä prosessia käynnistä, eivätkä ne lisää tuottavuutta tai vahvista yritysten kykyä kasvaa. Taloustieteessä puhutaan matalasta kertoimesta: kulutuksen pieni lisäys parantaa ihmisten hyvinvointia, mutta sen vaikutus koko talouden kasvuun jää ohueksi. Siksi kulutuksen lievä vahvistuminen ja talouden pitkäjänteinen kasvu ovat kaksi eri asiaa – molempia tarvitaan, mutta kumpikaan ei korvaa toista. Kun ihmiselle jää kuukaudessa muutama kymppi enemmän käytettäväksi, rahat ohjautuvat yleensä suoraan arjen välttämättömyyksiin. Se tarkoittaa parempia valintoja ruokakaupassa, hieman helpompaa liikkumista, tasaista laskujen maksua tai pientä helpotusta lasten menoihin. Nämä kaikki ovat täysin luonnollisia ja ymmärrettäviä kohteita – ne tekevät arjesta sujuvampaa ja vähentävät stressiä. Mutta juuri siksi lisärahalla ei ole sellaista vaikutusta, joka näkyisi talouden isossa kuvassa. Arjen ostokset eivät muutu investoinneiksi, eivätkä ne lisää yritysten tuotantokykyä tai vientiä. Ne ovat tärkeitä ihmiselle, mutta niiden vaikutus bruttokansantuotteeseen jää pieneksi. Lisäraha parantaa elämänlaatua tässä ja nyt, mutta se ei vielä muodosta sellaista voimavaraa, joka siirtäisi talouden rakenteita eteenpäin. Arjen helpottuminen on merkityksellistä – mutta talouskasvun kannalta se on eri keskustelu. Veronkevennys ei ole huono ajatus. Päinvastoin: monelle pienituloiselle tai keskituloiselle lisäraha tuo aidon helpotuksen. Laskujen maksaminen kevenee, velkataakka ei kasva yhtä nopeasti ja arkeen mahtuu hieman enemmän hengähdystilaa. Näitä hyötyjä ei pidä vähätellä – ne ovat ihmisille konkreettisia ja tärkeitä. Haaste syntyy vasta silloin, kun samaa toimenpidettä aletaan markkinoida talouskasvun ratkaisuna. Veronkevennys voi helpottaa arkea, mutta se ei vielä ohjaa rahaa siihen, mikä oikeasti rakentaa pitkän aikavälin kasvua: investointeihin, tuottavuuden nousuun tai vientiin. Kun nämä kaksi tavoitetta sekoitetaan, syntyy helposti kuva, että yksi poliittinen toimi voisi hoitaa kaksi eri asiaa yhtä aikaa – vaikka kyse on todellisuudessa kahdesta eri polusta. Tässä mielessä esitys ei ole väärä, mutta sen vaikutus kohdistuu ennen kaikkea ihmisten elämään, ei talouden rakenteisiin. Arjen helpottaminen on hyvä tavoite itsessään, mutta se ei vielä ole kasvupolitiikkaa. Kun puhutaan talouskasvusta, kyse ei ole siitä, miten paljon ihmiset pystyvät ostamaan ruokaa, bensaa tai arjen pieniä palveluja. Ne ovat tärkeitä omassa elämässään, mutta talouden kasvu nojaa toisenlaisiin voimiin: siihen, että yritykset uskaltavat investoida, tuotanto tehostuu ja syntyy uutta osaamista, tekniikkaa ja vientiä. Nämä ovat niitä alueita, jotka rakentavat kestävää kasvua vuosiksi eteenpäin. Kasvupolitiikka ja kulutuspolitiikka ovat siksi eri asioita. Kulutus helpottaa arkea ja tuo hetken lämpöä, mutta investoinnit ja tuottavuus tuovat sen voiman, joka todella liikuttaa taloutta. Teknologia, energia, tutkimus, ulkomaiset ja kotimaiset pääomat – nämä ovat ne alueet, joihin kasvu viime kädessä nojaa. Ne vaativat pitkäjänteistä suunnittelua ja sellaista talousympäristöä, jossa yrityksillä ja työntekijöillä on syy rakentaa uutta. Kun nämä kaksi keskustelua pidetään erillään, on helpompi nähdä, mitä mikäkin toimi oikeasti tekee: veronkevennys voi helpottaa ihmistä, mutta talouden kasvu tarvitsee toisenlaisia askelia. Kun veronkevennyksen ajatellaan vauhdittavan taloutta, taustalla on ajatus siitä, että ihmisille jää enemmän rahaa käyttää. Mutta kuten aiemmin nähtiin, tämä lisäraha ohjautuu lähes yksinomaan arjen peruskuluihin – tärkeisiin ja inhimillisiin, mutta matalan tuoton kohteisiin. Se ei muutu investoinneiksi, se ei lisää vientiä, eikä se vahvista yritysten mahdollisuuksia kasvaa tai uudistua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vastakkainen väite – ”verojen kiristys ei tämän logiikan mukaan haittaa kasvua” – olisi totta. Ero syntyy siitä, mistä veroa nostetaan tai lasketaan, ja miten muutos vaikuttaa investointeihin ja työntekoon. Veronkorotukset voivat heikentää kotitalouksien käytettävissä olevaa rahaa, mutta vielä tärkeämpää on, miten verotus kohdistuu yrityksiin ja pääomiin. Kun verotus kiristyy kasvu- ja investointialueilla, vaikutus on suora: uusia hankkeita jää tekemättä ja riskinotto vähenee. Kulutusveron kiristys taas vaikuttaa arkeen, mutta ei välttämättä juuri talouden dynamiikkaan. Veronkevennyksen ja kasvun välinen kuilu syntyy siis siitä, ettei lisäkulutus jalostu eteenpäin talouden tuotantokykyyn. Vientisektori ei hyödy, koska kysyntä ei kasva siellä, missä Suomi oikeasti kilpailee. Yritysten investointihalukkuus ei lisäänny, koska kulutuksen pieni kasvu ei muuta sijoitusympäristön kannattavuutta. Tuottavuus ei nouse, koska lisäkulutus ei ohjaudu teknologiaan, osaamiseen tai infrastruktuuriin – niihin tekijöihin, jotka synnyttävät pysyvää kasvua. Näin veronkevennys voi helpottaa arkea ja olla oikeutettu toimenpide, mutta se ei ole kasvupaperi. Se vaikuttaa ihmisiin, ei talouden rakenteisiin. Ja juuri siksi keskustelussa on hyvä erottaa toisistaan se, mikä helpottaa elämää ja se, mikä kasvattaa taloutta. Keskustan esityksen voi nähdä kahdesta suunnasta. Yhtäältä siinä on aito pyrkimys helpottaa pienituloisten arkea, mikä on sinänsä perusteltua ja monelle perheelle konkreettinen parannus. Siltä osin ehdotus osuu oikeaan: lisäraha tuo tilaa hengittää ja tasaa laskuja, ja tämä on arvokasta riippumatta talouspolitiikan väreistä. Toisaalta esitystä markkinoidaan myös talouskasvun lääkkeenä, ja juuri siinä syntyy ristiriita. Arjen helpotus ei muutu automaattisesti kasvupolitiikaksi, eivätkä nämä tavoitteet kulje samaa polkua. Pieni lisäkulutus ei vahvista investointeja, vientiä tai tuottavuutta, eikä se synnytä sellaisia rakenteellisia muutoksia, joita Suomen talous tällä hetkellä tarvitsee. Kun tarkastelee ehdotusta poliittisena viestintänä, se näyttää enemmänkin avaukselta tuleviin eduskuntavaaleihin kuin valmiilta kasvupaketilta. Se tarjoaa samaan aikaan helpotusta arkeen ja lupauksen talouden noususta — kahden yleisön suuntaan suunnatun viestin, jotka eivät kuitenkaan taloudellisesti perustu samaan logiikkaan. Sosiaalipoliittisena toimena ehdotus on ymmärrettävä ja hyödyllinen, mutta kasvupoliittisena ohjelmana se jää ohuemmaksi. Arjen parantaminen ja Suomen talouden vahvistaminen ovat molemmat tärkeitä tavoitteita — ne vain vaativat erilaisia keinoja. Veronkevennys helpottaa arkea. Tämä on kiistaton tosiasia. Se tuo tilaa pienituloisen kuukausibudjettiin ja vähentää hetkellisesti taloudellista painetta. Mutta talouspolitiikan näkökulmasta tämä on täysin eri asia kuin kasvu. Suomen talous ei käynnisty sillä, että ruokakoriin tulee parempia tuotteita, tankki täyttyy muutaman litran enemmän tai viikonloppuun mahtuu yksi ylimääräinen herkku. Ne ovat arjen valintoja, eivät kasvun moottoreita. Ne eivät lisää investointeja, ne eivät luo uutta tuotantoa, eivätkä ne nosta tuottavuutta milliäkään. Jos tavoitteena on helpottaa kotitalouksien tilannetta, veronkevennys toimii. Kasvu syntyy rakenteista, pääomasta, investoinneista ja tuottavuudesta. Se on rehellinen johtopäätös: hyvä arjelle, heikko taloudelle. Ja juuri siksi olemme tässä. Kun kasvu on takellellut, on valittu helppo lääke: pieni lisäkäyttöraha kansalaisille ja lupaus siitä, että talous ”piristyy kulutuksen kautta”. Mutta kulutus ei ole koskaan ollut se mekanismi, jolla Suomi on noussut, eikä se ole sitä nytkään. Tuloksena on ollut talousmalli, jossa arjen ostovoiman paikkaaminen on ajanut investointien, tutkimuksen ja tuottavuuden edelle. Siksi taloutemme on nyt syvällä suossa: Pieni lisäraha voi olla paljon enemmän kuin hetkellinen helpotus, jos sen vaikutus ohjataan viisaasti. Talouskasvu syntyy aina jostakin, mikä rakentaa tulevaa: investoinneista, osaamisesta ja rohkeudesta uudistaa. Kun mietimme, miten saman mittaluokan julkinen panostus voitaisiin käyttää talouden vahvistamiseen, vaihtoehtoja löytyy. Ensinnäkin investointikannusteet voisivat muuttaa suunnan nopeasti. Yritykset tekevät päätöksensä pitkälle eteenpäin, ja pienikin verohuojennus tai nopeutettu poisto-oikeus voi ratkaista, syntyykö uusi tuotantolinja Suomeen vai jonnekin muualle. Tämä on suoraa kasvupolitiikkaa: rahaa, joka muuntuu työpaikoiksi ja tuottavuudeksi. Toiseksi vientiyritysten tukeminen olisi selkeä keino vahvistaa Suomen talouden moottoria. Pienikin helpotus esimerkiksi ensimmäisen ulkomaanmyynnin kustannuksiin voi avata oven täysin uusille markkinoille. Sieltä syntyy kasvu, joka ei lopu viikonloppuun — se kantaa vuosia. Kolmanneksi teknologiaan, koulutukseen ja tutkimukseen panostaminen on kaikkein varmin tie pitkän aikavälin kasvuun. Jokainen euro, joka menee osaamiseen, innovaatioihin ja uuden oppimiseen, vahvistaa niitä rakenteita, joiden varaan talous nojaa. Tämä ei ole kulua vaan sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisena. Kun raha ohjautuu näihin kohteisiin, siitä tulee enemmän kuin arjen helpottaja. Siitä tulee kasvun alkusysäys — pieni liike, joka tuottaa jotakin suurempaa ja pysyvää. Veronkevennys voi helpottaa arkea, ja se on sinänsä hyvä tavoite. Mutta talouskasvusta puhuttaessa tämä ei riitä. Nämä kaksi asiaa eivät ole toisiaan vastaan, mutta ne eivät myöskään ole sama asia. Politiikan pitäisi olla rehellistä siitä, kumpaa ollaan tekemässä: helpottamassa ihmisten kuukausittaista tilannetta vai rakentamassa Suomen talouden pitkän aikavälin pohjaa. Tämän vuoksi myös sijoittajien käyttäytyminen kertoo paljon. Minun oma johtopäätökseni on selvä: jatkan säästämistä ja sijoitan pääomani suoraan ulkomaisiin osakkeisiin. Syynä ei ole kotimaan vastustaminen, vaan yksinkertainen laskelma. Suomen talouslinja on epävarma, ja poliittiset päätökset muuttuvat nopeammin kuin sijoitusten logiikka. Kun vaihtoehtona on vakaampi ympäristö, pääoma valuu sinne — ensin yksittäisten sijoittajien kautta, sitten yritysten ja lopulta kansainvälisten toimijoiden päätöksissä. Jos minä teen tämän ratkaisun, moni muukin tekee. Ja jos kotimaiset sekä ulkomaiset sijoittajat siirtävät pääomansa muualle, lopputulos kertoo karulla tavalla, miten heikoilla Suomi on pääomien houkuttelemisessa. Kasvua ei synny ilman pääomia, ja pääomia ei tule ilman luottamusta. Siksi on tärkeää sanoa tämä ääneen: veronkevennys ei ole huono asia, mutta se ei ole kasvupaketti. Kasvu syntyy siellä, missä investoinnit, tuottavuus ja pääomat kulkevat samaan suuntaan. Arjen helpotus on hyvä tavoite, mutta talous rakentuu toisella logiikalla. Rehellisyys näiden kahden eron välillä on ensimmäinen askel kohti parempaa talouspolitiikkaa — ja kohti Suomea, joka houkuttelee pääomia, eikä karkota niitä. |
|
Avainsanat: veronkevennys, talouskasvu, kulutus vs. investoinnit, ostovoima, Suomen talous |

