Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Kymppejä kuussa - osa II: Mihin kasvu oikeasti nojaa?Perjantai 28.11.2025 - Teemu Niva Ensimmäisessä osassa pysähdyttiin pohtimaan, mitä muutama kymppi lisää kuukaudessa tekee arjelle. Se tuo helpotusta, mutta ei käynnistä Suomen taloutta. Tämän jatko-osan tarkoitus on siirtää katse toisaalle – siihen, mihin kasvu oikeasti nojaa. Kun arjen kulutus on tärkeää ihmisten kannalta, talouden kannalta ratkaisevaa on se, uskaltavatko yritykset investoida, palkata, laajentaa ja ottaa riskejä. Siihen vaikuttaa yksi tekijä enemmän kuin mikään muu: veropolitiikan selkeys ja ennakoitavuus.
Ensimmäisessä osassa pysähdyttiin pohtimaan, mitä muutama kymppi lisää kuukaudessa tekee arjelle. Se tuo helpotusta, mutta ei käynnistä Suomen taloutta. Tämän jatko-osan tarkoitus on siirtää katse toisaalle – siihen, mihin kasvu oikeasti nojaa. Kun arjen kulutus on tärkeää ihmisten kannalta, talouden kannalta ratkaisevaa on se, uskaltavatko yritykset investoida, palkata, laajentaa ja ottaa riskejä. Siihen vaikuttaa yksi tekijä enemmän kuin mikään muu: veropolitiikan selkeys ja ennakoitavuus. Kun yritys tekee voittoa, se maksaa siitä yhteisöveron. Tämä on veroa, joka otetaan ennen kuin euroakaan voidaan käyttää uuden työntekijän palkkaamiseen, tuotannon laajentamiseen, tuotekehitykseen tai investointeihin. Yhteisöveron taso on tärkeä, mutta sitäkin tärkeämpää on se, että linja on selkeä ja ennakoitava. Yritykset eivät pelkää veroa – ne pelkäävät epävarmuutta. Jos yhteisöveroa luvataan muuttaa, sitten perua, sitten lykätä vuodella tai kahdella, yrityksen investointipäätös jää odottamaan. Ja kun päätös jää odottamaan, syntyy hiljainen pysähtyneisyys, jota kukaan ei uutisoi – investointi, joka olisi voitu tehdä Suomeen, tehdään jonnekin muualle. HS:n jutussa (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011641899.html) tuli ilmi olennainen yksityiskohta, joka ei voi jäädä huomiotta. Keskusta lupaa rahoittaa keskituloisten veronkevennykset perumalla yhteisöveron alennuksen. Mutta hallituksen ensi vuoden budjetissa ei ole yhteisöveron alennusta lainkaan. Se on vasta myöhemmin suunniteltu muutos – vasta vuodelle 2027. Eli veronalennuksia luvataan nyt, heti, vuodelle 2025 — ja rahoitusta väitetään tulevan toimenpiteestä, joka toteutuisi vasta kahden vuoden kuluttua. Tässä syntyy ristiriita ajallisesti: menot ensin, mahdolliset tulot vasta myöhemmin. Ja myöhemmin voi hyvin tarkoittaa, että tuleva hallitus päättääkin toisin. Tällaista epävarmuutta ei voi kylmässä budjettimatematiikassa ohittaa, eikä talouskasvua voi rakentaa laskennallisilla tuloilla. Jos veronkevennykset toteutetaan heti vuodesta 2025 alkaen, se näkyy välittömästi pienempinä verotuloina valtiolle. Mutta jos tätä vajetta paikataan yhteisöverolla, joka muuttuu vasta 2027, väliin jää kaksi vuotta, jona aikana aukko on katettava jollain muulla – velalla tai muilla veroilla. Tilanne muistuttaa tilannetta, jossa luvataan alennus kassalla nyt, mutta tili hyvitetään vasta myöhemmin – eikä ole varmuutta, hyvitetäänkö sitä koskaan. Talous ei tunne lupauksia tulevista tuloista, se reagoi vain nykyhetken kirjanpitoon. Yritys ei voi toimia oletuksen varassa, että kahden vuoden päästä verokohtelu muuttuu. Valtionkaan ei pitäisi toimia näin. Kun menot tehdään etupainotteisesti ja mahdolliset tulot kirjataan vasta tulevaisuuteen, talouspolitiikka muuttuu toiveajatteluksi. Kasvua ei voi rakentaa laskelmille, jotka nojaavat tulevaisuuden oletuksiin. Kun valtio tasapainottaa budjettiaan, käytössä on vain kolme työkalua: menojen leikkaaminen, tulojen lisääminen tai velan kasvattaminen. Jos leikkaukset suljetaan pois ja veronkevennyksiä tehdään, ei jäljelle jää kovin monta vaihtoehtoa. Tämän vuoksi on suorastaan kiinnostava Kaikkosen kommentti: ”Leikkaamalla Suomi ei nouse. Varmaan niitä säästölistojakin joudutaan miettimään. Niitä ehdotuksia on tulossa sitten myöhemmin.” Eli ensin todetaan, että leikkauksilla ei nousta – ja heti perään myönnetään, että leikkauslista täytyy kuitenkin tehdä. Tämä kertoo sen tosiasian, jota ei sanoitettu suoraan: jos talous halutaan tasapainottaa eikä menoja nykyhetkessä leikata, verotus kiristyy toisaalla tai velka kasvaa. Molemmat ovat verotuksen muotoja, vaikka niitä ei kutsuttaisi veroksi. Velka on veroa tulevaisuudelle, ja välilliset verot ovat arjen näkymättömiä kerääjiä. On rehellistä todeta, että jos talous halutaan tasapainottaa eikä leikkauksia tehdä, jäljelle jää veronkorotus tavalla tai toisella. Budjetin matematiikka ei muutu poliittisilla lauseilla. Sijoittajat, yritykset ja rahoittajat eivät reagoi poliittisiin puheisiin vaan siihen, mitä ne näkevät lainsäädännössä ja veroasteissa. Jos linja on epäselvä, pääoma ei jää odottamaan virkamiestyöryhmän raportteja eikä hallituksen seuraavan vuoden budjettia – se siirtyy paikkaan, jossa pelisäännöt ovat kestävät. Pääoma ei myöskään tee asiasta numeroa. Se ei marssi ulos valtioneuvoston ovista banderollien kanssa. Se vain valuu hiljaa ulos tasaisesti, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta: sijoitus toisessa maassa, tytäryhtiö toiseen maahan, kehityshanke kolmannessa. Lopulta huomataan, että kasvu muualla kiihtyy – ja kotimaassa se hiipuu. Tämä ei ole tunneperäinen ilmiö, vaan talouslogiikkaa. Pääoma hakeutuu sinne, missä se kohtaa ennakoitavan verokohtelun ja kilpailukykyisen ympäristön. Jos Suomi ei tarjoa näitä kahta, pääoma siirtyy pois. Se ei odota parempaa huomista – se reagoi tämän päivän politiikkaan. Kun verolinja on epävarma, pääoma etsii vakaamman ympäristön. Tämä ei ole protesti eikä mikään poliittinen statement – se on yksinkertainen riskienhallinnan päätös. Olen itse päätynyt sijoittamaan pääomani ulkomaisiin osakkeisiin juuri tästä syystä: siellä verokohtelu on ennakoitavampaa, pelisäännöt eivät vaihtele hallituskausittain ja investointeihin liittyvä verotus on selkeää. Jos minä teen tämän ratkaisun, niin voin olla varma, etten ole yksin. Sijoittajan logiikka ei muutu kotimaan rajalla. Sama laskelma tehtiin jo kymmeniä kertoja ennen minua, ja se tehdään vielä satoja kertoja minun jälkeeni. Kun sijoittaja katsoo Suomea ja näkee epävarmuutta, ja katsoo toista maata ja näkee ennakoitavuutta, päätös syntyy ilman ideologiaa – se syntyy laskemalla. Pääoma ei tunne kansallista lojaalisuutta, se tuntee riskin ja tuoton. Jos poliittinen linja tekee kotimaisesta ympäristöstä epävarman, pääoma siirtyy sinne, missä epävarmuus on pienempi. Ja tämä on se ilmiö, joka tulee näkyviin vasta vuosien viiveellä – silloin, kun kysytään: miksi meille ei enää investoida? Suomen talous ei nouse sillä, että kotimarkkinakulutus pyörähtää hieman nopeammin. Kasvua syntyy silloin, kun yritykset uskaltavat investoida uuteen kapasiteettiin, palkata lisää henkilöstöä ja kehittää tuotteita, joiden arvoa myydään ulos maailmalle. Tuottavuus kasvaa, kun prosesseja parannetaan, automaatiota lisätään ja osaamista kerrytetään. Ja todellinen kasvu tulee viennistä – siitä, että Suomessa tehdään arvokasta ja haluttua, joka kilpailee globaaleilla markkinoilla. Mikään näistä ei tapahdu kulutuksen kautta. Se, että ruokakoriin tulee parempia tuotteita tai tankkiin muutama litra enemmän, ei muuta investointipäätöksiä. Siksi on tärkeää nähdä ero arjen helpottamisen ja talouden kasvattamisen välillä. Ensimmäinen on sosiaalipolitiikkaa, toinen on kasvupolitiikkaa. Ja jos näitä kahta sekoitetaan, talous ei liiku siihen suuntaan, jossa sen pitäisi liikkua. Kasvu vaatii rohkeutta yrittää, mahdollisuuksia investoida ja sellaista veroympäristöä, jossa yritys uskaltaa tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä. Ilman näitä tekijöitä jäämme paikalleen – ja se on paljon kalliimpaa kuin mikään yksittäinen veroratkaisu. On tärkeää todeta, että verotusta ei tarvitse ajaa kilpajuoksuun minimiin. Yritykset voivat toimia hyvin myös maassa, jossa verotus on keskitason yläpuolella — kunhan verolinja on ennakoitava ja looginen. Yritykset pystyvät sopeutumaan verotukseen, jos tietävät mitä odottaa viiden tai kymmenen vuoden päästä. Ongelmia syntyy silloin, kun sääntöjä muutetaan lyhyellä aikavälillä, poliittisista sykleistä riippuen. Selkeä ja vakaa veropolitiikka luo luottamusta: yritys uskaltaa investoida, sijoittaja uskaltaa sitoutua ja työntekijä pystyy luottamaan siihen, että kotimainen talousympäristö on tasapainoinen. Jokainen tietää, missä pelisäännöt kulkevat ja mihin voi perustaa suunnitelmansa. Tämä on se ydin: kasvu syntyy luottamuksesta. Ei matalasta verosta, vaan ennakoitavasta verosta. Politiikan tehtävä ei ole olla yllättävä – vaan olla luotettava. Suomen talous ei nouse sillä, että ostovoimaa lisätään hetkellisesti. Se nousee sillä, että yritykset ja sijoittajat voivat luottaa maahan pitkäjänteisesti. Kun verotus on selkeää, päätökset voidaan tehdä rohkeammin ja pidemmälle tulevaisuuteen. Kun linja on epävarma, pääoma odottaa — tai menee muualle. Siksi on tärkeää erottaa kaksi asiaa: arjen helpottaminen ja talouskasvu. Molemmilla on paikkansa, mutta ne eivät ole sama asia. Jos väitetään, että kulutuksen lisääminen tuo kasvun, puhutaan enemmän toiveesta kuin analyysistä. Kasvun resepti on selkeä: investointeja, tuottavuutta, vientiä ja luottamusta siihen, että päätökset Suomessa eivät muutu ärhentelyksi joka hallituskaudella. Talous ei ole tunne vaan dynamiikka. Ja jos me haluamme, että Suomi on maa, johon uskaltaa investoida — meidän on tehtävä Suomesta maa, joka ei horju linjastaan joka vuosi. Suomen talous ei nouse sillä, että ostovoimaa lisätään hetkellisesti. Se nousee sillä, että yritykset ja sijoittajat voivat luottaa maahan pitkäjänteisesti. Kun verotus on selkeää, päätökset voidaan tehdä rohkeammin ja pidemmälle tulevaisuuteen. Kun linja on epävarma, pääoma odottaa — tai menee muualle. Siksi on tärkeää erottaa kaksi asiaa: arjen helpottaminen ja talouskasvu. Molemmilla on paikkansa, mutta ne eivät ole sama asia. Jos väitetään, että kulutuksen lisääminen tuo kasvun, puhutaan enemmän toiveesta kuin analyysistä. Kasvun resepti on selkeä: investointeja, tuottavuutta, vientiä ja luottamusta siihen, että päätökset Suomessa eivät muutu ärhentelyksi joka hallituskaudella. Talous ei ole tunne vaan dynamiikka. Ja jos me haluamme, että Suomi on maa, johon uskaltaa investoida — meidän on tehtävä Suomesta maa, joka ei horju linjastaan joka vuosi.
|
|
Avainsanat: veronkevennys, yhteisövero, investoinnit, talouskasvu, pääoman liikkuminen |

