Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Valtiouskon aika on ohiPerjantai 8.5.2026 klo 7.25 - Teemu Niva Helsingin Sanomien ajatusleikki pysäytti suomalaisen talouskeskustelun hetkeksi. Vaikka kaikki 315 000 työtöntä työllistyisivät, julkinen talous ei silti olisi tasapainossa. Samalla sosiaalisessa mediassa elää vahvana ajatus siitä, että hyvinvointivaltion kuuluu pitää kaikista huolta lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Näiden kahden näkemyksen väliin jää kuitenkin kysymys, josta puhutaan liian vähän: onko suomalainen käsitys valtion vastuusta jäänyt aikaan, jota ei enää ole olemassa? Helsingin Sanomien ajatusleikki pysäytti suomalaisen talouskeskustelun hetkeksi. Vaikka kaikki 315 000 työtöntä työllistyisivät, julkinen talous ei silti olisi tasapainossa. Samalla sosiaalisessa mediassa elää vahvana ajatus siitä, että hyvinvointivaltion kuuluu pitää kaikista huolta lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Näiden kahden näkemyksen väliin jää kuitenkin kysymys, josta puhutaan liian vähän: onko suomalainen käsitys valtion vastuusta jäänyt aikaan, jota ei enää ole olemassa? Suomalainen yhteiskunta ja hyvinvointivaltio eivät syntyneet vahingossa, vaan kovalla työllä. Tavoitteena oli vakaampi, turvallisempi ja ennustettavampi yhteiskunta. Kantava ajatus oli ”jos sinulle sattuu jotain, niin et jää yksin”. Olennaisina osina tässä oli, ja on edelleenkin, koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä. Järjestelmä onkin kantanut Suomen yli vaikeiden aikojen, kuten 1970-luvun öljykriisien, inflaation ja talouden vakautuskausien. Samalla on syntynyt ajatus, sanoisinko jopa uskonto, että järjestelmä pitää huolen omistaan. Helsingin Sanomien julkaisema (https://www.hs.fi/visio/art-2000011940522.html) ajatusleikki oli monella tavalla pysäyttävä. Simulaatiossa tarkasteltiin tilannetta, jossa kaikki Suomen noin 315 000 työtöntä työllistyisivät. Ajatus itsessään on jo lähes teoreettinen ääriesimerkki, mutta juuri siksi lopputulos herätti huomiota: edes täystyöllisyys ei riittäisi tasapainottamaan Suomen julkista taloutta. Tämä paljastaa jotain olennaista suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta. Suomessa on pitkään ajateltu, että hyvinvointivaltion ongelmien ydin liittyy ennen kaikkea työttömyyteen. Jos ihmiset saadaan takaisin töihin, järjestelmä alkaa jälleen rahoittaa itse itsensä. HS:n laskelma tosin osoitti karulla tavalla, ettei kyse ole enää vain työllisyydestä, vaan ongelmat ovat paljon syvemmällä rakenteissa. Rahaa jaetaan ulos enemmän kuin sitä saadaan sisään. Samalla laskelma paljasti myös, että suuret rakenteelliset muutokset näyttävät olevan edessä riippumatta siitä, millainen hallitus Suomessa kulloinkin on vallassa. HS:n laskelman ehkä pysäyttävin viesti oli se, ettei ongelma enää ratkea pelkästään työllisyyttä parantamalla. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että korkea työllisyysaste on hyvinvointivaltion tärkein perusta. Näin onkin, mutta enää sekään ei yksin riitä. Ongelmat ovat muuttuneet rakenteellisiksi. Julkiset menot ovat kasvaneet vuosikymmenten aikana samaan aikaan, kun talouskasvu on hidastunut ja väestörakenne muuttunut. Yhä suurempi osa menoista kohdistuu eläkkeisiin, terveydenhuoltoon ja hoivaan tilanteessa, jossa työssäkäyvien suhteellinen määrä pienenee jatkuvasti. Väestön ikääntyminen näkyy erityisen voimakkaasti juuri Suomessa. Kun suuret ikäluokat siirtyvät pois työelämästä ja elävät aiempaa pidempään, julkisen järjestelmän kustannukset kasvavat lähes automaattisesti. Samalla veronmaksajien määrä ei kasva samaa tahtia. Keskustelussa puhutaan usein yksittäisistä leikkauksista tai veronkorotuksista, mutta niiden taustalla oleva ongelma on paljon suurempi. Julkinen sektori on rakentunut aikana, jolloin talouden kantokyky suhteessa menoihin oli nykyistä vahvempi. Samalla hyvinvointivaltion laajeneminen on tuonut mukanaan myös yhden vähemmän puhutun ilmiön. Kun yhteiskunta ottaa yhä suuremman vastuun koulutuksesta, terveydestä, toimeentulosta ja eläkkeistä, ihmisten oma taloudellinen varautuminen ja taloudellinen ajattelu voivat vähitellen heikentyä. Kärjistäen voisi sanoa, että sähkö tulee töpselistä ja raha pankkiautomaatista. Järjestelmä toimii niin hyvin, ettei rahan alkuperää tarvitse enää samalla tavalla pohtia. Mistä hyvinvointi syntyy? Miten yritys tekee rahaa? Kuka lopulta maksaa julkiset palvelut? Kuinka arvo luodaan? Törmäsin jokin aika sitten ajatukseen, jonka mukaan osa perheistä opettaa lapsilleen rahasta lähes päinvastaisella tavalla. Lasten kanssa keskustellaan jatkuvasti siitä, mistä raha tulee, miten työ, yrittäminen ja omistaminen liittyvät siihen ja miksi jotkut yritykset menestyvät ja toiset eivät. Ajatus ei välttämättä ole tehdä lapsista rikkaita, vaan opettaa ymmärtämään, ettei raha synny tyhjästä. Ensin täytyy syntyä arvoa, työtä, yritystoimintaa tai investointeja, ennen kuin mitään voidaan jakaa. Ehkä juuri tämä keskustelu Suomessa usein puuttuu. Puhumme paljon siitä, miten rahaa jaetaan, mutta huomattavasti vähemmän siitä, miten sitä syntyy. Tämä ei tarkoita sitä, että hyvinvointivaltio olisi epäonnistunut. Päinvastoin. Se on monessa asiassa onnistunut erittäin hyvin. Kun rahan alkuperää ei ole tarvinnut miettiä, niin seurauksena on ollut taloudellisen ajattelun sekä oman henkilökohtaisen taloudellisen varautumisen rapautuminen. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikana, jolloin maailma oli hyvin erilainen kuin nykyään. Väestö oli nuorempi, syntyvyys korkeampi ja työssäkäyviä oli suhteessa enemmän kuin eläkkeellä olevia. Huoltosuhde oli vahvempi, mikä mahdollisti laajan julkisen järjestelmän rakentamisen ilman samanlaista painetta kuin tänään. Myös maailmantalous oli huomattavasti suljetumpi. Yritykset kilpailivat enemmän kotimarkkinoilla tai lähialueilla, eivätkä tuotanto, pääomat ja työ samalla tavalla liikkuneet maasta toiseen. Kansallinen päätöksenteko vaikutti suoremmin siihen, miten talous ja työpaikat kehittyivät. Kärjistäen voisi sanoa, että otanmäkeläisen Transtechin hitsarin on vaikea rakentaa neuvotteluvoimaa lakolla tilanteessa, jossa sama työ voidaan tehdä halvemmalla Tšekissä, Puolassa tai Kiinassa. Globalisaatio ei kysy kansallisia tunteita, vaan hintaa, tehokkuutta ja kilpailukykyä. Suomessa tähän liittyi vielä yksi erityispiirre: suomettumisen ajan idänkauppa. Jos yrityksellä meni heikommin, aina löytyi usein yhteyksiä, joiden kautta kauppaa voitiin avata Neuvostoliiton suuntaan. Kärjistäen voisi sanoa, että joku soitti kaverille, joka soitti toverille, ja kaupat varmistuivat idän vientinä. Hyvinvointivaltion alkuperäinen ajatus oli rakentaa turvaverkko vaikeiden aikojen varalle. Sen tehtävä ei ollut poistaa ihmisten omaa vastuuta, vaan varmistaa, ettei kukaan putoa täysin tyhjän päälle sairauden, työttömyyden tai muun kriisin kohdatessa. Vuosikymmenten aikana järjestelmä kuitenkin laajeni ja samalla myös ihmisten ajattelutapa muuttui. Turvaverkosta tuli vähitellen oletus. Ajatus siitä, että yhteiskunta kyllä hoitaa. Monessa asiassa tämä on ollut myös suomalaisen yhteiskunnan vahvuus. Luottamus instituutioihin on ollut korkea, ihmiset ovat uskaltaneet kouluttautua, yrittää ja rakentaa elämäänsä ilman jatkuvaa pelkoa täydellisestä putoamisesta. Samalla vastuu on kuitenkin siirtynyt yhä enemmän yksilöltä valtiolle. Aiemmin ihmiset varautuivat enemmän itse:
Nyt moni rakentaa koko elämänsä oletukselle, että järjestelmä kantaa lähes kaikissa tilanteissa. Keskustelu käy kahdessa eri todellisuudessa Suomalainen talouskeskustelu näyttää tällä hetkellä jakautuneen kahteen täysin erilaiseen todellisuuteen. Toisessa maailmassa puhutaan numeroista, taulukoista ja laskelmista. Keskustelun keskiössä ovat:
Asiat nähdään ennen kaikkea excelin kautta. Jos numerot eivät täsmää, järjestelmää on pakko muuttaa riippumatta siitä, kuinka epämiellyttävältä päätökset tuntuvat. Toisessa maailmassa keskustelu rakentuu enemmän moraalin, oikeudenmukaisuuden ja ihmisvaikutusten ympärille. Siellä kysytään:
Sekään näkökulma ei ole väärä. Hyvinvointivaltio ei ole pelkkä taloudellinen järjestelmä, vaan myös moraalinen valinta siitä, miten yhteiskunta kohtelee omiaan. Ongelma syntyy kuitenkin siitä, että nämä kaksi keskustelua eivät enää juuri kohtaa toisiaan. Toinen puoli näkee helposti kaiken tunteiluna ja vastuuttomuutena. (Tässä omalta osalta käsipystyyn virheen merkiksi.) Toinen taas kylmänä teknokraattisena leikkauspolitiikkana, jossa ihmiset muuttuvat vain riveiksi taulukossa. Samaan aikaan itse todellisuus katoaa välistä. Numerot ovat todellisia. Velka, väestön ikääntyminen ja heikentynyt huoltosuhde eivät ole mielipidekysymyksiä. Mutta yhtä todellisia ovat myös ihmisten epävarmuus, pelko toimeentulosta ja kokemus siitä, että omasta elämästä katoaa ennustettavuus. Yksi ongelma suomalaisessa keskustelussa ei olekaan se, etteikö tietoa olisi tarpeeksi. Ongelma on, että keskustelu käydään usein kuin talous ja ihmiset olisivat kaksi eri asiaa, vaikka todellisuudessa ne ovat täysin riippuvaisia toisistaan. Ehkä kaikkein vaikein asia hyväksyä on se, että tulevaisuuden Suomessa yksilön vastuu omasta elämästään tulee väistämättä kasvamaan. Ei siksi, että hyvinvointivaltiota haluttaisiin tietoisesti purkaa, vaan siksi, että järjestelmän taloudellinen kantokyky näyttää olevan jatkuvasti kovemmassa paineessa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useamman suomalaisen pitäisi alkaa pohtia omaa taloudellista varautumistaan aivan eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. Pelkkä luottamus siihen, että järjestelmä hoitaa kaiken, ei välttämättä enää riitä samalla tavalla kuin ennen. Säästäminen, sijoittaminen ja varautuminen eivät ehkä enää ole vain “hyviä vaihtoehtoja”, vaan vähitellen osa normaalia kansalaistaitoa. Kyse ei ole pelkästään vaurastumisesta, vaan myös siitä, että ihmisellä olisi enemmän omaa liikkumatilaa silloin, kun yhteiskunta muuttuu tai kohtaa kriisejä. Samalla tämä vaatii myös ajattelutavan muutosta. Suomessa on pitkään totuttu siihen, että taloudellinen puhe on kuulunut lähinnä yritysjohtajille, sijoittajille tai talousasiantuntijoille. Tulevaisuudessa talouden ymmärtämisestä voi kuitenkin tulla yhä enemmän tavallisen ihmisen perustaito. Ehkä hyvinvointivaltion tärkein tehtävä tulevaisuudessa ei enää olekaan ylläpitää kaikille samaa elintasoa kaikissa tilanteissa. Ehkä sen tärkein tehtävä on varmistaa, ettei kukaan putoa täysin kyydistä — ja antaa ihmisille mahdollisuus rakentaa sen päälle oma tulevaisuutensa. Koska lopulta mikään yhteiskunta ei voi pitkään rakentua ajatukselle, että vastuu kuuluu aina jollekin toiselle. |
|
Avainsanat: hyvinvointivaltio, talouspolitiikka, vastuunkanto, globalisaatio, rakenteelliset ongelmat |

