Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Päätöksenteon kulissien takanaKeskiviikko 5.8.2026 klo 20.30 - Teemu Niva Loisteen ympärillä käyty keskustelu on herättänyt paljon kysymyksiä. Miksi kaikkea ei kerrota? Miksi sama ihminen voi toimia sekä valtuutettuna että kunnan omistaman yhtiön hallituksessa? Ja ennen kaikkea: kenen etua hänen kuuluu kulloinkin ajaa? Näihin kysymyksiin ei löydy vastausta yhdestä päätöksestä tai yhdestä laista. Ne löytyvät vasta, kun astutaan hetkeksi päätöksenteon kulissien taakse. Loisteen ympärillä käyty keskustelu on herättänyt paljon kysymyksiä. Miksi kaikkea ei kerrota? Miksi sama ihminen voi toimia sekä valtuutettuna että kunnan omistaman yhtiön hallituksessa? Ja ennen kaikkea: kenen etua hänen kuuluu kulloinkin ajaa? Näihin kysymyksiin ei löydy vastausta yhdestä päätöksestä tai yhdestä laista. Ne löytyvät vasta, kun astutaan hetkeksi päätöksenteon kulissien taakse. Loiste on vain lähtöpiste Julkinen keskustelu keskittyi Loisteeseen. Itse huomasin pohtivani aivan toista kysymystä. Varsinainen epäselvyys ei mielestäni koske yhtä yhtiötä, vaan sitä, miten kuntakonsernin päätöksenteko ylipäätään toimii. Monelle kuntalaiselle päätöksenteko näyttäytyy valtuuston kokouksina ja niistä kertovina uutisina. Ne ovat kuitenkin vain järjestelmän näkyvin osa. Taustalla toimii joukko toimielimiä, viranhaltijoita ja kunnan omistamia yhtiöitä, joilla jokaisella on oma tehtävänsä. Sama henkilö voi saman viikon aikana toimia valtuutettuna, lautakunnan jäsenenä, kunnanhallituksessa tai kunnan omistaman osakeyhtiön hallituksessa. Henkilö ei vaihdu, mutta rooli vaihtuu. Samalla vaihtuvat myös häntä sitovat lait, oikeudet, velvollisuudet ja vastuut. Juuri tämä tekee kuntakonsernin päätöksenteosta ulospäin joskus vaikeasti ymmärrettävää. Se, mikä näyttää yhdeltä päätökseltä, on usein usean eri toimielimen ja usean eri lain muodostama kokonaisuus. Siksi tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvioida yksittäistä oikeusprosessia tai yhtä yhtiötä. Tarkoitus on avata sitä maailmaa, joka jää usein julkisen keskustelun ulkopuolelle. Lopulta kaikki kiteytyy yhteen yksinkertaiseen kysymykseen, kenen etua minun kuuluu tässä roolissa ajaa? Ajatuskoe Kuntavaalit on juuri käyty. Sinut on valittu valtuutetuksi. Ensimmäisessä puheenvuorossasi lupaat lisätä avoimuutta, kertoa asiat suoraan ja toimia kuntalaisten parhaaksi. Hetkeä myöhemmin sinut valitaan myös kunnan omistaman osakeyhtiön hallitukseen. Muuttuvatko velvollisuutesi? * * * Yksi ihminen, monta roolia Kun kuntalainen seuraa päätöksentekoa, hän näkee yleensä saman henkilön eri kokouksissa. Valtuutettu on valtuutettu, oli kokous mikä tahansa. Todellisuudessa asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Sama henkilö voi toimia valtuutettuna, kunnanhallituksessa, tarkastuslautakunnassa, konsernijaostossa tai kunnan omistaman osakeyhtiön hallituksessa. Vaikka henkilö on sama, rooli ei ole. Jokaisessa tehtävässä häntä sitovat eri lait, erilaiset velvollisuudet ja erilainen vastuu. Valtuutettuna tehtävänä on päättää kunnan asioista kuntalaisten antamalla mandaatilla. Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta, taloudesta ja valtuuston päätösten toimeenpanosta. Tarkastuslautakunnan tehtävä ei ole tehdä uusia päätöksiä, vaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat tavoitteet toteutuneet ja onko toiminta järjestetty asianmukaisesti. Tarkastuslautakunnan ydinkysymys on, ”onko toiminta tehokasta ja tarkoituksenmukaista?”. Konsernijaoston tehtävänä ei ole johtaa yhtiötä. Se tarkastelee asioita omistajan näkökulmasta, ohjaa ja valvoo omistajaohjausta sekä valmistelee asioita kaupunginhallitukselle. Varsinaiset omistajaa koskevat päätökset tehdään kaupunginhallituksessa. Kun sama henkilö siirtyy yhtiön hallituksen kokoukseen, näkökulma muuttuu. Siellä ei enää valmistella kaupunginhallituksen päätöksiä eikä käytetä omistajaohjausta. Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä sekä tehdä päätöksiä yhtiön edun mukaisesti. Juuri tämä tekee kuntakonsernin päätöksenteosta vaativaa. Samalla ihmisellä voi olla useita luottamustehtäviä, mutta hän ei voi toimia niissä samalla tavalla. Rooli vaihtuu, ja sen mukana vaihtuvat myös vastuut. Ajatuskoe Saat saman asian käsiteltäväksesi neljässä eri roolissa. Muuttuuko vain kokouspaikka – vai muuttuvatko myös vastuusi, velvollisuutesi ja tapa, jolla asiaa pitää arvioida? * * * Sama pöytä, eri säännöt ja eri vastuut Kun sama henkilö siirtyy kokouksesta toiseen, vaihtuu paljon muutakin kuin kokouspaikka. Vaihtuvat myös ne säännöt, joiden mukaan päätöksiä tehdään. Kunnan puolella päätöksentekoa ohjaavat esimerkiksi kuntalaki, hallintolaki, julkisuuslaki, kaupungin hallintosääntö, konserniohje sekä lukuisat muut lait, määräykset ja ohjeet. Niiden tarkoituksena on varmistaa, että päätöksenteko on avointa, tasapuolista, läpinäkyvää ja kuntalaisten näkökulmasta oikeudenmukaista. Kuntapäättäjän työssä puhutaan paljon avoimuudesta. Se onkin yksi julkisen hallinnon kulmakivistä. Päätösten perustelut ovat julkisia, esityslistat julkaistaan, pöytäkirjat ovat nähtävillä ja kuntalaisilla on oikeus seurata päätöksentekoa. Samalla päätöksentekijää sitovat esimerkiksi esteellisyyssäännökset, hallinnon puolueettomuus sekä julkisuuslain velvoitteet. Kun sama henkilö siirtyy kunnan omistaman osakeyhtiön hallituksen pöytään, oikeudellinen toimintaympäristö muuttuu lähes kokonaan. Päätöksentekoa ohjaa nyt ensisijaisesti osakeyhtiölaki. Sen rinnalla toimintaa ohjaavat yhtiöjärjestys, mahdollinen osakassopimus, hallituksen työjärjestys, rahoitussopimukset sekä muut yhtiötä sitovat sopimukset ja määräykset. Ensimmäisellä silmäyksellä ero ei ehkä tunnu suurelta. Kokous pidetään edelleen kokoushuoneessa, pöydällä on esityslista ja päätöksistä äänestetään tarvittaessa aivan kuten valtuustossakin. Todellisuudessa lähtökohta on kuitenkin täysin erilainen. Kunnan puolella kysytään esimerkiksi:
Yhtiön hallituksessa kysymykset muuttuvat.
Sama asia voi siis näyttää hyvin erilaiselta riippuen siitä, missä pöydässä sitä tarkastellaan. Tämä näkyy erityisesti siinä, kenelle päätöksentekijä on vastuussa. Valtuutettu kantaa poliittista vastuuta kuntalaisille. Hänen toimintaansa arvioidaan vaaleissa. Hallituksen jäsen kantaa henkilökohtaista oikeudellista vastuuta omista päätöksistään. Hän ei voi myöhemmin vedota siihen, että omistaja, kunnanjohtaja, puolue tai kaupunginhallitus olisi halunnut asian ratkaistavan toisin. Hallituksen jäsenen on muodostettava oma näkemyksensä ja toimittava sen mukaisesti. Kunta voi siis omistaa osakeyhtiön sataprosenttisesti, mutta siitä huolimatta hallituksen jäsen ei voi automaattisesti asettaa omistajan tahtoa yhtiön edun edelle. Omistaja käyttää omistajan valtaa omissa toimielimissään. Hallituksen tehtävä on johtaa yhtiötä osakeyhtiölain mukaisesti. Tästä syystä sama ihminen voi joutua tekemään saman asian ympärillä erilaisia ratkaisuja eri kokouksissa. Kyse ei ole ristiriidasta eikä epäjohdonmukaisuudesta. Kyse on siitä, että eri tehtävissä häntä sitovat eri säännöt. Ja kun säännöt muuttuvat, muuttuvat myös vastuut. Ajatuskoe Kuvitellaan tilanne. Kunnanjohtajalla on jostain syystä läsnäolo- ja puheoikeus kunnan omistaman osakeyhtiön hallituksen kokouksessa. Tai kunnan omistama osakeyhtiö on päättänyt kutsua kunnanjohtajan hallituksen kokoukseen kuultavaksi. Hän kertoo omistajan näkemyksen käsiteltävästä asiasta ja perustelee, miksi omistaja toivoo tietynlaista ratkaisua. Sinä olet hallituksen jäsen. Olet kuullut omistajan näkemyksen, mutta oman arviosi mukaan toinen ratkaisu olisi yhtiön pitkän aikavälin edun kannalta parempi. Miten toimit? Noudatatko omistajan esittämää tahtoa? Vai toimitko oman arviosi mukaisesti yhtiön edun perusteella, vaikka tiedät omistajan olevan eri mieltä? Juuri tällaisia tilanteita varten osakeyhtiölaki määrittelee hallituksen jäsenen vastuun. Rooli on muuttunut – ja sen mukana ovat muuttuneet myös ne säännöt, joiden mukaan päätös on tehtävä. Ja kun nyt olet pohtinut tätä, niin mihin lakiin, asetukseen tai päätökseen perustuisi omistajan läsnäolo-oikeus yhtiön hallituksessa? Jos omistat Nokian osakkeita, saatko osallistua Nokian hallituksen kokoukseen? * * * Miksi kaikkea ei voi kertoa? Avoimuus on yksi suomalaisen julkisen hallinnon tärkeimmistä periaatteista. Siksi voi tuntua oudolta, että sama päättäjä ei aina voi kertoa kaikkea tietämäänsä. Ensimmäinen ajatus on usein, että tietoa salataan. Todellisuudessa kyse on useimmiten aivan päinvastaisesta. Järjestelmä perustuu siihen, että ihmiset uskaltavat kertoa päätöksenteon kannalta olennaiset asiat myös silloin, kun niitä ei vielä voida julkaista. Yritykset keskustelevat investoinneista, rahoituksesta, yrityskaupoista ja sopimuksista luottaen siihen, että hallituksen jäsenet käyttävät tietoa vain siihen tarkoitukseen, johon se on annettu. Jos tätä luottamusta ei olisi, moni asia jäisi kertomatta myös hallitukselle. Sama koskee julkista hallintoa. Esteellisyyssäännökset, salassapitovelvollisuus ja luottamuksellista tietoa koskevat määräykset eivät ole olemassa siksi, että kuntalaisilta haluttaisiin piilottaa tietoa. Niiden tarkoituksena on suojata päätöksenteon puolueettomuutta, yksityisyyttä, liikesalaisuuksia ja viime kädessä myös kuntalaisten etua. Tämä voi joskus tuntua ristiriitaiselta. Sama henkilö voi tietää vastauksen kysymykseen, mutta hänellä ei ole oikeutta kertoa sitä juuri siinä roolissa, jossa hän toimii. Se ei ole oikeus vaieta. Se on velvollisuus vaieta. Juuri tässä kohtaa moni sekoittaa kaksi asiaa. Avoimuus ei tarkoita sitä, että kaikki tieto olisi aina julkista. Avoimuus tarkoittaa sitä, että jokaisella on selvät säännöt siitä, mikä on julkista, mikä salassa pidettävää ja millä perusteella. Hyvä hallinto ei rakennu sille, että ihmiset kertovat kaiken. Se rakentuu sille, että ihmiset tietävät, mitä heidän kuuluu kertoa ja mitä heidän ei kuulu kertoa. Ajatuskoe Kuvitellaan, että tiedät hallituksen jäsenenä jotakin, mikä kiinnostaisi varmasti kuntalaisia. Tieto on kuitenkin saatu hallituksen kokouksessa, ja sen julkistaminen voisi vahingoittaa yhtiötä tai rikkoa salassapitovelvollisuutta. Kuntavaalien alla lupasit edistää avoimuutta, kertoa asiat rehellisesti ja toimia kuntalaisten parhaaksi. Nyt nuo lupaukset joutuvat ensimmäistä kertaa koetukselle. Mitä teet? Kerrotko tiedon avoimuuden nimissä? Vai jätätkö sen kertomatta, vaikka tiedät saavasi siitä kritiikkiä ja vaikka joku saattaa syyttää sinua salailusta? Kumpi vaihtoehto rakentaa pitkällä aikavälillä enemmän luottamusta? Luottamus siihen, että kaikki kerrotaan heti? Vai luottamus siihen, että jokainen toimii myös silloin niiden sääntöjen mukaan, kun se on epämukavaa? * * * Tarkastuslautakunta muutti ajatteluani Kaikista luottamustehtävistäni juuri tarkastuslautakunta on ehkä muuttanut omaa ajatteluani eniten. Kun aloitin tehtävässä, ajattelin arvioinnin tarkoittavan sitä, että katsotaan taaksepäin ja etsitään onnistumisia tai epäonnistumisia. Vuosien aikana ymmärsin, ettei tarkastuslautakunnan tärkein tehtävä ole arvioida yksittäisiä päätöksiä. Sen tehtävä on arvioida järjestelmää, joka nuo päätökset tuottaa. Tästä haluan antaa erityisen kiitoksen tarkastuslautakunnan pitkäaikaiselle sihteerille. Hän kannusti meitä osallistumaan koulutuksiin ja seminaareihin. Jälkikäteen ajateltuna ne olivat yksi arvokkaimmista osista koko luottamustehtävää. Niissä opin katsomaan päätöksentekoa aivan uudesta näkökulmasta. Ensimmäinen suuri oivallus liittyi tavoitteisiin. Strategiaan on helppo kirjoittaa kunnianhimoisia tavoitteita. Vaikeampaa on rakentaa mittarit, jotka todella kertovat, saavutettiinko ne. Vasta silloin ymmärsin, että huonokin tavoite voi näyttää hyvältä, jos sitä mitataan väärällä mittarilla. Nykyään huomaan kysyväni ensimmäisenä: Mistä tiedämme, että tavoite todella saavutettiin? Toinen oivallus liittyi kysymyksiin. Hyvä koulutus ei antanut minulle valmiita vastauksia. Se ehkä opetti kysymään parempia kysymyksiä. Ehkä juuri se on arvioinnin tärkein tehtävä. Ei etsiä syyllisiä. Ei todistaa olevansa oikeassa. Vaan auttaa organisaatiota oppimaan ja sparrata sitä Nykyään huomaan pysähtyväni yhä useammin yhden kysymyksen äärelle, ”miksi teemme tämän juuri näin?”. Se on yksinkertainen kysymys. Mutta usein juuri se avaa koko keskustelun uudelleen. Ajatuskoe Milloin viimeksi pysähdyit kysymään omassa työssäsi tai omassa organisaatiossasi: "Teemmekö tämän näin siksi, että se on paras tapa – vai siksi, että näin on aina tehty?" * * * Hyvä hallinto on rakennettu epäluottamuksen varaan Tämä otsikko kuulostaa ensi kuulemalta ristiriitaiselta. Eikö hyvän hallinnon pitäisi rakentua luottamukselle? Näin ajattelin itsekin pitkään. Vuosien aikana olen kuitenkin tullut toisenlaiseen johtopäätökseen. Hyvä hallinto ei rakennu sille oletukselle, että ihmiset toimivat aina oikein. Se rakennetaan niin, ettei järjestelmän tarvitse koskaan nojata yhden ihmisen rehellisyyteen, osaamiseen tai harkintakykyyn. Juuri siksi julkisessa hallinnossa on esteellisyyssäännökset, useita päätöksentekoportaita, sisäinen valvonta, ulkoinen tarkastus, tarkastuslautakunta, tilintarkastus ja omistajaohjaus. Niiden tarkoitus ei ole kertoa, ettei päättäjiin luotettaisi. Niiden tarkoitus on varmistaa, ettei luottamuksen tarvitse koskaan perustua yhteen ihmiseen. Yksi havainto on jäänyt erityisesti mieleeni. Sääntö itsessään ei tee hallinnosta hyvää. Säännöstä tulee merkityksellinen vasta silloin, kun sitä noudatetaan, sen noudattamista valvotaan ja virheisiin uskalletaan puuttua. Muuten sääntö jää vain paperille. Toinen havainto liittyy ihmisiin. Mitä pidempään ihmiset työskentelevät yhdessä, sitä enemmän heidän välilleen syntyy luottamusta. Se on hyvän yhteistyön edellytys. Mutta samalla syntyy myös ilmiö, josta puhutaan yllättävän vähän. Ryhmädynamiikka. Kun vaikeita päätöksiä tehdään yhdessä vuodesta toiseen, ihmiset oppivat luottamaan toistensa arvioihin puoluerajojen ylikin. Se on luonnollista ja usein myös välttämätöntä. Samalla kuitenkin kasvaa kynnys kyseenalaistaa ryhmän toimintaa. On vaikeampaa sanoa tutulle kollegalle, että hän on väärässä, kuin ihmiselle, jonka kanssa ei ole tehnyt vuosia yhteistyötä. Kyse ei yleensä ole pahasta tahdosta eikä korruptiosta. Kyse on tavallisesta ihmisyydestä. Sama ilmiö näkyy myös johtamisessa. Mitä korkeammalle ihminen organisaatiossa nousee, sitä vaikeammaksi voi muuttua myöntää olevansa väärässä. Ei siksi, että hän olisi huono johtaja. Vaan siksi, että hänen ympärillään on odotus varmuudesta. Johtajalta odotetaan vastauksia, ei epävarmuutta. Ehkä juuri tästä syystä hyvä hallinto ei voi rakentua pelkästään luottamuksen varaan. Sen täytyy rakentua järjestelmälle, joka tunnistaa ihmisluonnon. Järjestelmälle, joka toimii myös silloin, kun ryhmädynamiikka, lojaalisuus tai arvovalta vaikeuttavat virheiden tunnistamista. Hyvän hallinnon tarkoitus ei ole löytää erehtymättömiä päättäjiä. Sen tarkoitus on rakentaa sellainen järjestelmä, jossa tavalliset ihmiset voivat tehdä mahdollisimman hyviä päätöksiä – ja jossa myös heidän päätöksiään voidaan arvioida, kyseenalaistaa ja tarvittaessa korjata. Silloin luottamus ei synny siitä, että joku sanoo: "Luottakaa minuun." Luottamus syntyy siitä, että järjestelmä toimii samalla tavalla riippumatta siitä, kuka kulloinkin käyttää valtaa. Ajatuskoe Kuvittele organisaatio, jossa ei olisi esteellisyyssäännöksiä, sisäistä valvontaa, ulkoista tarkastusta, tarkastuslautakuntaa eikä mahdollisuutta arvioida tehtyjä päätöksiä. Riittäisikö luottamuksen perustaksi se, että kaikki vakuuttavat toimivansa rehellisesti? Vai luottaisitko enemmän järjestelmään, joka on rakennettu niin, ettei kenenkään tarvitse olla erehtymätön? * * * Entä jos roolit menevät sekaisin? Vuosien aikana olen huomannut, että vaikeimmat tilanteet eivät yleensä synny silloin, kun laki on epäselvä. Ne syntyvät silloin, kun ihmiset alkavat tiedostamattaan toimia väärässä roolissa. Törmäsin aikoinaan tilanteeseen, joka muutti omaa käsitystäni omistajaohjauksesta. Eräässä yhtiössä oli useita kuntia omistajina, ja jokaisella kunnalla oli oma edustajansa yhtiökokouksessa. Aluksi ihmettelin, miksi keskustelu tuntui ajautuvan jatkuvasti eri suuntiin. Vasta myöhemmin ymmärsin, ettei ongelma ollut ihmisissä. Ongelma oli rooleissa. Yhtiökokouksessa edustetaan omistajaa. Käytännössä keskustelu kääntyi kuitenkin usein siihen, mitä hyötyä juuri oma kunta sai yhtiöstä. Huomasin, että omistajan näkökulma vaihtui huomaamatta asiakkaan näkökulmaksi. Siinä on kuitenkin merkittävä ero. Omistaja kysyy: "Mikä ratkaisu vahvistaa yhtiötä pitkällä aikavälillä?" Asiakas kysyy: "Mitä hyötyä juuri minun kuntani tästä saa?" Molemmat kysymykset ovat täysin perusteltuja. Mutta ne eivät ole sama kysymys. Tilanne muuttuu vielä vaikeammaksi silloin, kun mukaan tulee ihmisten kokemus oikeudenmukaisuudesta. Jos joku kokee, että toinen omistaja hyötyy enemmän kuin itse, huomio alkaa helposti siirtyä pois koko yhtiön menestyksestä. Keskustelu ei enää koske sitä, mikä olisi yhtiön pitkän aikavälin etu, vaan sitä, jakaantuuko hyöty varmasti tasapuolisesti. Ja silloin soppa on käytännössä valmis. Kukaan ei välttämättä toimi väärin, vaan jokainen puolustaa vilpittömästi oman kuntansa etua. Samalla kuitenkin yhteinen omistajanäkökulma alkaa kadota. Jälkikäteen tarkasteltuna suurin haaste ei ollut osakeyhtiölain ymmärtäminen. Suurin haaste oli tunnistaa, missä roolissa kulloinkin toimi. Tuo kokemus on jäänyt mieleeni, koska olen sittemmin nähnyt saman ilmiön monessa muussakin yhteydessä. Valtuutettu voi ajatella kuin hallituksen jäsen. Hallituksen jäsen voi ajatella kuin valtuutettu. Omistaja voi ajatella kuin asiakas. Ja joskus roolit menevät sekaisin täysin huomaamatta. Ehkä juuri siksi roolit eivät ole pelkkä juridinen yksityiskohta. Ne muuttavat myös sitä, millaisia kysymyksiä meidän pitäisi esittää. Ajatuskoe Kuvittele, että sinut valitaan kunnan omistaman osakeyhtiön hallitukseen. Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa käsitellään investointia, joka hyödyttäisi pitkällä aikavälillä koko yhtiötä. Samalla tiedät, että juuri sinun kuntasi saisi investoinnista selvästi vähemmän hyötyä kuin osa muista omistajista. Mitä ajattelet ensimmäisenä? "Miksi meidän kuntamme saa vähemmän?" Vai: "Onko tämä ratkaisu koko yhtiön kannalta oikea?" * * * Luottamus syntyy järjestelmästä Vuosien aikana olen saanut nähdä päätöksentekoa valtuustossa, tarkastuslautakunnassa ja kuntakonsernin yhtiöissä. Jokainen tehtävä on näyttänyt saman asian hieman eri näkökulmasta, mutta kaikki ovat johtaneet lopulta samaan oivallukseen. Hyvän hallinnon tärkein tehtävä ei ole löytää erehtymättömiä päättäjiä. Ihmiset vaihtuvat, tekevät virheitä, väsyvät ja katsovat asioita omista lähtökohdistaan. Siksi hyvä hallinto ei voi rakentua yksittäisten ihmisten varaan, vaan sen on rakennuttava järjestelmälle, joka toimii riippumatta siitä, kuka kulloinkin istuu päätöksentekijän paikalla. Ehkä juuri siksi olen vuosien aikana alkanut arvostaa koulutusta, arviointia ja ulkopuolista näkökulmaa aivan uudella tavalla. Saatu koulutus on arvokasta niin kunnalle kuin yksittäiselle luottamushenkilöllekin. Kunta saa käyttöönsä osaavampia päätöksentekijöitä, mutta samalla jokainen koulutukseen osallistunut vie mukanaan jotakin paljon pysyvämpää. Tehtävät voivat vaihtua ja luottamustoimet päättyä, mutta osaamista kukaan ei voi ottaa pois. Juuri tästä syystä olen alkanut suhtautua kriittisesti ajatukseen, että vaativassa luottamustehtävässä voisi toimia ilman halua kehittää omaa osaamistaan. En odota, että kukaan tietää kaiken valmiiksi. Päinvastoin. Minusta tärkeämpää on halu oppia jatkuvasti uutta. Kuntalaki muuttuu, oikeuskäytäntö kehittyy, toimintaympäristö muuttuu ja kuntakonsernit ovat yhä monimutkaisempia. Jos oma osaaminen jää paikalleen, päätöksenteko ei pysy muutoksen mukana. Ajatuskoe Kuvittele, että koko kuntasi johto vaihtuu seuraavien vaalien jälkeen. Luottaisitko siihen, että kunta toimii edelleen hyvin? Jos vastasit kyllä, et luota ensisijaisesti ihmisiin, vaan luotat järjestelmään. Ehkä juuri tämä on ollut suurin oppini kaikkien näiden vuosien aikana. Hyvä hallinto ei rakennu hyvien ihmisten varaan. Se rakennetaan niin, että järjestelmä toimii myös silloin, kun ihmiset vaihtuvat. Silloin luottamus ei perustu yksittäisiin päättäjiin, vaan yhteisiin pelisääntöihin ja siihen, että niitä noudatetaan. |
|
Avainsanat: kuntapolitiikka, kuntakonserni, hyvä hallinto, omistajaohjaus, osakeyhtiölaki, Kulissien takana |

