Teemu Nivan blogi - yhteiskunta ja talous
Paljonko sähköverkkoyhtiö saa tienata?Lauantai 29.8.2026 - Teemu Niva Kajaven sähkönsiirtoa on arvosteltu kalliiksi ja yhtiön voittoja kohtuuttomiksi. Mutta kertooko korkea liikevoittoprosentti todella siitä, että verkkoyhtiö tekee ylituottoa? Sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelua valvotaan järjestelmällä, jossa tavallinen tilinpäätös ei vielä kerro vastausta. Katsotaan, miten valvontajakso ja kohtuullinen tuotto oikeasti toimivat. Kajaven sähkönsiirtoa on arvosteltu kalliiksi ja yhtiön voittoja kohtuuttomiksi. Mutta kertooko korkea liikevoittoprosentti todella siitä, että verkkoyhtiö tekee ylituottoa? Sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelua valvotaan järjestelmällä, jossa tavallinen tilinpäätös ei vielä kerro vastausta. Katsotaan, miten valvontajakso ja kohtuullinen tuotto oikeasti toimivat. * * * Sähkönsiirto on aihe, josta harvalla on pulaa mielipiteistä. Laskut tuntuvat suurilta, verkkoyhtiötä ei voi kilpailuttaa ja samaan aikaan yhtiöt tekevät voittoa sekä tulouttavat rahaa omistajilleen. Ei siis ole kovin yllättävää, että keskustelussa vilahtavat sanat monopoli, ylisuuret voitot ja joskus jopa ryöstö. Mutta tässä kohtaa keskustelu menee helposti solmuun. Sähkönsiirron hinta, verkkoyhtiön liikevoitto ja omistajan yhtiöstä saama raha eivät ole sama asia. Korkea liikevoittoprosentti ei myöskään yksin kerro, onko verkkoyhtiön hinnoittelu kohtuutonta. Sähköverkkoyhtiö on poikkeuksellisessa asemassa. Jos en pidä ruokakauppani hinnoista, voin vaihtaa kauppaa. Jos en pidä sähkönmyyjäni hinnasta, voin kilpailuttaa sähkösopimukseni. Sähköverkkoyhtiötäni en voi vaihtaa. Kotini on liitetty alueella toimivaan sähköverkkoon, eikä rinnalle ole järkevää rakentaa toista verkkoa vain siksi, että voisin valita kahden verkkoyhtiön välillä. Tätä kutsutaan luonnolliseksi monopoliksi. Monopoli synnyttää kuitenkin ilmeisen ongelman. Tavallisilla markkinoilla kilpailu hillitsee hintoja: jos yksi yritys pyytää liikaa, asiakas voi siirtyä kilpailijalle. Sähköverkossa tällaista painetta ei ole. Siksi kilpailun tilalla on viranomaisvalvonta. Suomessa sähköverkkoyhtiöiden hinnoittelun kohtuullisuutta valvoo Energiavirasto. Valvonnan tarkoituksena ei ole määrätä verkkoyhtiöitä toimimaan ilman voittoa, vaan sovittaa yhteen kaksi helposti vastakkaiseen suuntaan vetävää tavoitetta. Asiakkaan pitää saada verkkopalvelu kohtuulliseen hintaan. Samalla verkkoyhtiön pitää pystyä kattamaan toimintansa kustannukset, ylläpitämään ja kehittämään verkkoa sekä saamaan toimintaan sitoutuneelle pääomalle kohtuullinen tuotto. Energiaviraston valvontamenetelmissä lähtökohtana on myös, ettei omistajan saama tuotto saa muodostua liian korkeaksi verrattuna vastaavan riskitason sijoitusvaihtoehtoihin. Tässä on koko keskustelun lähtökohta. Verkkoyhtiön voitollisuus ei itsessään osoita, että asiakkailta perittäisiin liikaa. Mutta monopoliasema ei myöskään anna verkkoyhtiölle oikeutta kerätä asiakkailtaan mitä tahansa tuottoa. Jonnekin näiden kahden väliin pitää vetää kohtuullisuuden raja. Juuri sitä varten Energiavirastolla on valvontamalli (https://energiavirasto.fi/hinnoittelun-valvonta). Ja tästä päästään kysymykseen, johon tämän kirjoituksen pitäisi lopulta vastata: Paljonko sähköverkkoyhtiö saa tienata ja kuka määrittelee, mikä on liikaa? Vastaus ei löydy yhden asiakkaan sähkölaskusta eikä edes verkkoyhtiön yhden vuoden tilinpäätöksestä. Hinnoittelun kohtuullisuutta tarkastellaan useamman vuoden kokonaisuutena. Siksi seuraavaksi pitää ymmärtää, mikä on valvontajakso. * * * Sähköverkkoyhtiön hinnoittelun kohtuullisuutta ei ratkaista katsomalla yhden vuoden tulosta ja kysymällä, tekikö yhtiö liikaa voittoa. Energiavirasto tarkastelee verkkoyhtiöiden toimintaa neljän vuoden valvontajaksoissa. Nykyinen, kuudes valvontajakso kattaa vuodet 2024–2027. Sitä seuraava seitsemäs valvontajakso kattaa vuodet 2028–2031. Tällä on merkitystä, koska verkkoyhtiön tulos ja kustannukset voivat vaihdella vuosittain. Yhtenä vuonna yhtiön Energiaviraston laskema oikaistu tulos voi ylittää sille lasketun kohtuullisen tuoton ja toisena vuonna jäädä sen alle. Näistä syntyvät käsitteet ylijäämä ja alijäämä. Yksinkertaistettuna: jos Energiaviraston laskema oikaistu tulos on suurempi kuin yhtiölle laskettu kohtuullinen tuotto, syntyy ylijäämää. Jos tulos jää kohtuullisen tuoton alapuolelle, syntyy alijäämää. Mutta yhden vuoden ylijäämä ei vielä tarkoita, että verkkoyhtiö olisi koko valvontajakson aikana perinyt asiakkailtaan liikaa. Energiavirasto tekee vuosittain laskelmia verkkoyhtiöiden oikaistusta tuloksesta, kohtuullisesta tuotosta sekä yli- tai alijäämästä. Nämä vuosittaiset laskelmat ovat kuitenkin alustavia eivätkä oikeudellisesti sitovia. Varsinainen ratkaisu tehdään valvontajakson päätyttyä. Silloin Energiavirasto laskee yhteen jakson eri vuosien oikaistut tulokset ja vertaa niitä samojen vuosien kohtuullisten tuottojen yhteismäärään. Näin saadaan koko valvontajakson lopullinen yli- tai alijäämä. Tämän vuoksi esimerkiksi vuoden 2024 lukua pitää käsitellä oikein. Se kertoo, miltä tilanne näytti ensimmäisen valvontavuoden perusteella, mutta ei vielä ratkaise koko vuosien 2024–2027 hinnoittelun kohtuullisuutta. Ja jos tässä vaiheessa herää kysymys, mitä ihmettä tarkoittavat oikaistu tulos ja kohtuullinen tuotto, kysymys on aivan oikea. Ennen niiden ymmärtämistä pitää nimittäin selvittää vielä yksi asia: Mille rahamäärälle verkkoyhtiön kohtuullinen tuotto oikein lasketaan? *** Tässä kohtaa sähköverkkokeskustelussa on helppo tehdä yksi hyvin ymmärrettävä virhe. Otetaan Kajaven tilinpäätös, katsotaan yhtiön taseesta omaisuuden määrä ja verrataan siihen yhtiön tekemää tulosta. Näin voidaan laskea aivan käyttökelpoisia taloudellisia tunnuslukuja. Energiavirasto ei kuitenkaan laske verkkoyhtiön kohtuullista tuottoa suoraan kirjanpidon taseesta. Valvontaa varten verkkoyhtiön omaisuus ja pääoma oikaistaan Energiaviraston määrittelemillä menetelmillä. Tarkoituksena on muodostaa valvontaa varten yhteismitallinen kuva siitä, kuinka paljon pääomaa verkkotoimintaan on sitoutunut. Sähköverkko muodostaa tästä suuren osan. Sen arvoa ei kuitenkaan oteta sellaisenaan yhtiön kirjanpidosta. Energiavirasto määrittää verkolle muun muassa jälleenhankinta-arvon ja nykykäyttöarvon. Jälleenhankinta-arvoa voi ajatella verkon laskennallisena uuden verkon arvona. Se muodostetaan valvontamallin periaatteiden ja verkkokomponenteille määriteltyjen yksikköhintojen perusteella. Kyse ei siis ole siitä, että Kajave pyytäisi urakoitsijalta tarjouksen koko verkkonsa rakentamisesta uudelleen. Nykykäyttöarvossa huomioidaan puolestaan verkon ikä ja jäljellä oleva käyttöaika. Vanha sähköverkko ei valvontamallissa ole samanarvoinen kuin vasta rakennettu verkko. Kajaven vuoden 2024 luvut näyttävät hyvin, miksi näillä käsitteillä on merkitystä. Energiaviraston alustavassa vuoden 2024 laskelmassa Kajaven sähköverkon jälleenhankinta-arvo oli noin 609,6 miljoonaa euroa ja nykykäyttöarvo noin 357,3 miljoonaa euroa. Laskennalliset tasapoistot olivat noin 14,8 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen päästään oikaistuun pääomaan. Kajavella oli vuoden 2024 valvontalaskelmassa noin 266,1 miljoonaa euroa oikaistua omaa pääomaa, 14,5 miljoonaa euroa korollista vierasta pääomaa ja noin 93,0 miljoonaa euroa korotonta vierasta pääomaa. Oikaistua pääomaa oli yhteensä noin 373,6 miljoonaa euroa. Tässä on kuitenkin tärkeä yksityiskohta: Kohtuullista tuottoa ei lasketa koko 373,6 miljoonan euron summalle. Energiaviraston menetelmässä kohtuullinen tuotto lasketaan oikaistulle omalle pääomalle ja korolliselle vieraalle pääomalle. Kajaven vuoden 2024 tapauksessa nämä olivat yhteensä noin: 266,1 M€ + 14,5 M€ = 280,6 M€ Tämä noin 280,6 miljoonan euron summa on siis olennaisempi, kun seuraavaksi ryhdymme selvittämään Kajaven kohtuullista tuottoa. Se ei ole sama asia kuin Kajaven kirjanpidollinen tase, verkon 609,6 miljoonan euron jälleenhankinta-arvo tai edes 373,6 miljoonan euron oikaistu kokonaispääoma. Tässä kohtaa kannattaa siis pitää mielessä kolme eri lukua:
Kun nämä erottaa toisistaan, voidaan vihdoin kysyä se olennainen kysymys: Paljonko 280,6 miljoonan euron pääomalle sitten saa kohtuudella saada tuottoa? * * * Nyt päästään käsitteeseen, joka kuulostaa helposti taloustieteilijöiden salakieleltä: WACC. Lyhenne tulee sanoista Weighted Average Cost of Capital, eli suomeksi pääoman painotettu keskikustannus. Nimen voi kuitenkin tämän kirjoituksen jälkeen melkein unohtaa. Oleellisempaa on ymmärtää, miksi pääomalle ylipäätään lasketaan hinta. Ajatellaan yksinkertaista esimerkkiä. Jos sijoitan 100 000 euroa johonkin yritykseen, luovun samalla mahdollisuudesta sijoittaa saman rahan vaikkapa korkoihin, osakkeisiin tai johonkin toiseen yritykseen. Lisäksi kannan riskin siitä, mitä sijoitukselleni tapahtuu. Siksi pääoma ei ole yritykselle ilmaista rahaa. Sama periaate pätee, vaikka yrityksen omistajana olisi kunta. Kunnan omistama miljoona euroa ei muutu arvottomaksi vain siksi, että sen omistaa yksityisen sijoittajan sijasta kunta. Jos pääoma on sidottu sähköverkkoon, sitä ei samaan aikaan voida sijoittaa johonkin muualle. Tästä syntyy verkkoyhtiöiden valvonnassa kysymys, mikä olisi kohtuullinen korvaus verkkotoimintaan sitoutuneen pääoman käyttämisestä? Energiavirasto määrittelee tätä varten vuosittain kohtuullisen tuottoasteen eli WACC-prosentin. Sen avulla lasketaan verkkoyhtiölle kohtuullinen tuotto. Valvontamenetelmän lähtökohtana on, että omistajalla on oikeus saada sijoittamalleen pääomalle kohtuullinen tuotto, mutta tuotto ei saa olla liian korkea suhteessa vastaavan riskitason sijoitusvaihtoehtoihin. Tässä kannattaa tehdä pieni ajatuskoe. Paljonko satojen miljoonien eurojen sähköverkkoon sidotulle pääomalle pitäisi hyväksyä tuottoa? 0 %, 1 %, 5 % vai enemmän? Nollakin on mahdollinen poliittinen mielipide. Voidaan ajatella, ettei kunnan omistaman monopoliyhtiön pitäisi tuottaa omistajalleen mitään, vaan kaikki mahdollinen hyöty pitäisi antaa asiakkaille mahdollisimman alhaisina hintoina. Mutta silloin kannattaa ymmärtää, mitä samalla sanotaan: sähköverkkoon sidotulla pääomalla ei pitäisi olla lainkaan tuottovaatimusta. Energiaviraston valvontamalli ei lähde tästä ajatuksesta. Sen mukaan verkkoyhtiön pitää pystyä kattamaan kustannuksensa, tekemään verkon vaatimat investoinnit ja maksamaan omistajilleen kohtuullista tuottoa. Kajaven tapauksessa kysymys muuttuu hyvin konkreettiseksi. Kuten edellä nähtiin, vuoden 2024 valvontalaskelmassa Kajavella oli noin 266,1 miljoonaa euroa oikaistua omaa pääomaa ja 14,5 miljoonaa euroa korollista vierasta pääomaa. Yhteensä puhutaan noin 280,6 miljoonasta eurosta pääomaa, jonka perusteella kohtuullista tuottoa lasketaan. Energiaviraston alustavan vuoden 2024 laskelman mukaan Kajaven kohtuullinen tuotto oli noin 20,68 miljoonaa euroa. Se kuulostaa suurelta summalta ja sitä se euroina onkin. Mutta juuri tässä kohtaa eurojen ja prosenttien kanssa täytyy olla tarkkana. Kun joku sanoo verkkoyhtiön tekevän esimerkiksi lähes 40 prosentin liikevoittoa ja toinen puhuu muutaman prosentin kohtuullisesta tuotosta, voi näyttää siltä, että toinen luvuista ei voi pitää paikkaansa. Todellisuudessa molemmat voivat olla oikein. Ne vain mittaavat aivan eri asioita. Ja juuri tähän sähköverkkokeskustelun ehkä suurin väärinkäsitys liittyy. * * * Tässä kohtaa tullaan ehkä koko sähköverkkokeskustelun yleisimpään sudenkuoppaan. Jos sähköverkkoyhtiön liikevoittomarginaali on lähes 40 prosenttia, ensimmäinen ajatus on helposti selvä: yhtiöhän tekee aivan valtavaa tuottoa. Luku voi olla täysin oikein, mutta johtopäätös ei silti välttämättä ole. Yritysten kannattavuutta kuvataan monilla erilaisilla tunnusluvuilla. Yksi niistä on liikevoitto eli EBIT (Earnings Before Interest and Taxes). Se kertoo yrityksen tuloksen ennen korkoja ja veroja. Kun liikevoitto suhteutetaan liikevaihtoon, saadaan liikevoittomarginaali eli EBIT-marginaali. Toinen usein käytetty tunnusluku on käyttökate eli EBITDA (Earnings Before Interest, Taxes, Depreciation and Amortization). Käyttökate saadaan ennen korkoja, veroja ja poistoja. Siksi EBITDA on yleensä EBITiä suurempi. Kumpikaan tunnusluku ei kuitenkaan yksin kerro koko totuutta yrityksen kannattavuudesta – eikä varsinkaan sitä, saako sähköverkkoyhtiö Energiaviraston valvontamallin näkökulmasta liikaa tuottoa. Tämä on sähköverkkoyhtiöiden kohdalla erityisen tärkeää, koska verkkotoiminta sitoo suuren määrän pääomaa pitkäikäiseen infrastruktuuriin. Kaksi yritystä voi tehdä saman liikevaihdon ja saman liikevoiton, vaikka toinen tarvitsee toimintansa pyörittämiseen kymmenen miljoonaa euroa ja toinen sata miljoonaa euroa pääomaa. Siksi 40 prosentin EBIT-marginaali ei tarkoita, että verkkoyhtiö saisi sijoitetulle pääomalleen 40 prosentin tuoton. Myöskään korkea EBITDA-marginaali ei kerro sitä. Otetaan tarkoituksella hyvin yksinkertainen esimerkki. Kuvitellaan yritys, jonka liikevaihto on 10 miljoonaa euroa ja liikevoitto neljä miljoonaa euroa. Sen EBIT-marginaali on komeat 40 prosenttia. Jos yrityksen toimintaan olisi kuitenkin sidottu 100 miljoonaa euroa pääomaa, sama neljän miljoonan euron tulos vastaisi pääomaan suhteutettuna vain neljää prosenttia. Sama yritys. Sama vuosi. Sama neljän miljoonan euron tulos. Mutta 40 prosenttia liikevaihdosta ja 4 prosenttia pääomasta. Kumpikaan luku ei ole väärä. Ne vain vastaavat eri kysymyksiin. Juuri tämän vuoksi esimerkiksi verkkoyhtiön 40 prosentin liikevoittomarginaalia ja Energiaviraston määrittelemää muutaman prosentin kohtuullista tuottoastetta ei voi asettaa rinnakkain ja päätellä niiden erotuksesta, kuinka paljon yhtiö tekee ylituottoa. Toisessa prosenttiluvussa jakajana on liikevaihto, toisessa pääoma. Kajaven kohdalla ero ei jää pelkäksi laskuharjoitukseksi. Energiavirasto ei nimittäin ota edes Kajaven tilinpäätöksen liikevoittoa sellaisenaan ja vertaa sitä yhtiölle laskettuun kohtuulliseen tuottoon. Valvontalaskelman lähtökohtana on verkkotoiminnan eriytetyn tuloslaskelman liikevoitto, jota tämän jälkeen oikaistaan valvontamenetelmän mukaisesti. Vasta näin muodostuu toteutunut oikaistu tulos, jota verrataan kohtuulliseen tuottoon. Valvontamallissa huomioidaan myös erilaisia kannustimia. Niihin kuuluvat muun muassa investointi-, laatu-, tehostamis-, innovaatio- ja joustokannustimet. Niiden tarkoituksena on ohjata verkkoyhtiöitä esimerkiksi tehokkaaseen toimintaan, verkon kehittämiseen ja sähkönjakelun laatuun. Tämä tekee laskennasta väistämättä monimutkaisempaa kuin yhden tilinpäätöksestä poimitun prosenttiluvun tarkasteleminen. Perusasia on silti varsin yksinkertainen: EBIT-marginaali kertoo, kuinka suuri liikevoitto on suhteessa liikevaihtoon. EBITDA-marginaali kertoo vastaavasti käyttökatteen suhteessa liikevaihtoon. Energiaviraston kohtuullinen tuotto puolestaan kertoo, kuinka paljon valvontamallissa määritellylle pääomalle hyväksytään tuottoa. Ja vielä on neljäs luku: toteutunut oikaistu tulos. Se on Energiaviraston valvontamenetelmällä oikaistu tulos, jota kohtuulliseen tuottoon lopulta verrataan. Vasta kun nämä käsitteet pidetään erillään, voidaan mielekkäästi kysyä, onko verkkoyhtiö todella tuottanut liikaa. Kajaven osalta meillä on siihen myös konkreettiset luvut. * * * Nyt kun tiedämme, mitä valvontajakso, oikaistu pääoma ja kohtuullinen tuotto tarkoittavat, voidaan vihdoin katsoa Kajavea. Energiaviraston vuoden 2024 laskelma on tässä erityisen kiinnostava. On kuitenkin syytä korostaa vielä kerran, että kyse on alustavasta yhden vuoden laskelmasta. Lopullinen ratkaisu vuosien 2024–2027 valvontajaksosta tehdään vasta koko jakson päätyttyä. Energiaviraston vuosittaiset laskelmat ovat alustavia eivätkä oikeudellisesti sitovia. Kajaven vuoden 2024 valvontalaskelmasta löytyvät muun muassa seuraavat luvut:
Tästä oikaistua omaa pääomaa oli noin 266,1 miljoonaa, korollista vierasta pääomaa 14,5 miljoonaa ja korotonta vierasta pääomaa noin 93,0 miljoonaa euroa. Kuten edellä todettiin, kohtuullista tuottoa ei kuitenkaan lasketa koko 373,6 miljoonan euron summalle, vaan oikaistulle omalle pääomalle ja korolliselle vieraalle pääomalle.
Tämä on Energiaviraston valvontamallissa laskettu verkon arvo, jossa huomioidaan muun muassa verkon ikää ja jäljellä olevaa käyttöaikaa.
Tämä puolestaan kuvaa verkon laskennallista jälleenhankinta-arvoa Energiaviraston käyttämillä verkkokomponenttien yksikköhinnoilla. Se ei siis tarkoita Kajaven kirjanpidossa olevaa 609,6 miljoonan euron omaisuuserää. Näiden lukujen jälkeen päästään kuitenkin tämän kirjoituksen kannalta kiinnostavimpaan vertailuun. Energiaviraston alustavassa vuoden 2024 laskelmassa Kajaven kohtuullinen tuotto oli 20,678 miljoonaa euroa. Kajaven toteutunut oikaistu tulos oli 21,044 miljoonaa euroa. Erotukseksi jäi 365 951 euroa ylijäämää. Toisin sanoen Kajaven toteutunut oikaistu tulos ylitti Energiaviraston sille vuodelle laskeman kohtuullisen tuoton noin 366 000 eurolla. Prosentteina ero oli noin 1,8 prosenttia kohtuullisen tuoton määrästä. Tämä on mielestäni kiinnostavampi luku kuin yksinään Kajaven lähes 40 prosentin liikevoittomarginaali. Se ei tarkoita, että Kajaven sähkönsiirto olisi halpaa. Se ei tarkoita, että yhtiön hinnastoa pitäisi pitää hyvänä. Eikä se vielä ratkaise koko valvontajakson hinnoittelun kohtuullisuutta. Se kertoo paljon rajatumman, mutta tässä keskustelussa olennaisen asian. Energiaviraston valvontamallilla laskettuna Kajaven vuoden 2024 alustava oikaistu tulos oli hyvin lähellä yhtiölle laskettua kohtuullista tuottoa. Tässä kohtaa lukija voi muodostaa asiasta oman mielipiteensä. Onko 365 951 euroa ylijäämää paljon vai vähän, kun kohtuulliseksi tuotoksi on samassa laskelmassa määritelty noin 20,7 miljoonaa euroa? Ja ennen kuin 20,7 miljoonan euron summaa itsessään pitää kohtuuttomana, kannattaa palauttaa mieleen edellisen luvun kysymys, kun verkkotoimintaan on sidottu satoja miljoonia euroja pääomaa. Kysymys ei siis ole siitä, saako Kajave tehdä voittoa, vaan kuinka suuri tuotto tälle pääomalle on kohtuullinen. Yksi vuosi ei kuitenkaan vielä ratkaise asiaa. Valvontajakson lopussa eri vuosien oikaistut tulokset ja kohtuulliset tuotot lasketaan yhteen. Vasta silloin selviää lopullisesti, jäikö koko jakso yli- vai alijäämäiseksi. Ja tässä syntyy seuraava aivan ymmärrettävä kysymys: Jos Kajave tekee miljoonien eurojen tulosta, minne ne rahat sitten menevät? ** * Tässä vaiheessa moni voi esittää aivan perustellun vastakysymyksen: jos Kajaven tuotot eivät muka ole kohtuuttomia, miten yhtiöstä voidaan kuitenkin siirtää miljoonia euroja omistajien suuntaan? Tässä pitää jälleen erottaa toisistaan kaksi eri asiaa. Energiaviraston laskema kohtuullinen tuotto ei ole sama asia kuin omistajalle maksettava osinko. Kohtuullinen tuotto on valvontamallin laskennallinen suure, jonka avulla arvioidaan verkkoyhtiön hinnoittelun kohtuullisuutta. Se ei tarkoita, että Energiavirasto antaisi yhtiölle luvan maksaa saman summan omistajilleen osinkona. Kajaven vuoden 2024 valvonta-aineistossa tämä ero näkyy hyvin. Yhtiön kohtuulliseksi tuotoksi laskettiin noin 20,7 miljoonaa euroa, mutta voitonjakoluonteisissa erissä Kajaven maksamaksi osingoksi on merkitty 0 euroa. Samassa aineistossa Kajavella on kuitenkin 5 miljoonan euron konserniavustus. Mikä konserniavustus sitten on? Se on konserniin kuuluvien yhtiöiden välinen tuloksensiirto. Verotuksessa konserniavustus luetaan sen antaneen yhtiön kuluksi ja vastaanottaneen yhtiön tuotoksi. Kajave puolestaan kuuluu Loiste-yhtiöihin ja vastaa konsernin sähköverkkoliiketoiminnasta. Tässä on kuitenkin syytä olla tarkkana. Viiden miljoonan euron konserniavustuksesta ei vielä voida päätellä, että viisi miljoonaa euroa olisi päätynyt Kajaanin kaupungin kassaan. Raha liikkuu ensin konsernirakenteen sisällä. Loiste-konsernilla on muitakin liiketoimintoja, rahoitusta, investointeja ja velkoja. Vasta erikseen tarkastelemalla konsernin tilinpäätöstä ja omistajille maksettuja osinkoja voidaan selvittää, kuinka paljon rahaa lopulta päätyi omistajille. Kajaanin kaupungin vuoden 2024 aineistossakin Loisteen osingonmaksukykyä käsitellään erillisenä konsernin johdon ja hallituksen arvioitavana kysymyksenä. Tämä ero on tärkeä myös siksi, että Kajaven omistaja ei ole suoraan vain Kajaanin kaupunki. Kajave on osa Loiste-konsernia, ja Loiste-yhtiöiden omistajina ovat Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta ja Kanerva Energia. Siksi sähköverkkokeskustelussa kannattaa esittää kaksi eri kysymystä:
Molemmat ovat täysin aiheellisia kysymyksiä. Mutta ne eivät ole sama kysymys. Kajaven korkea liikevoitto, Kajaven konserniavustus, Loisteen maksamat osingot ja Energiaviraston laskema kohtuullinen tuotto eivät ole neljä eri nimeä samalle rahalle. Jos ne niputetaan yhdeksi luvuksi, päädytään helposti vertailemaan keskenään asioita, jotka kuuluvat eri laskelmiin. Ja vielä yksi asia kannattaa huomata. Kajaven vuoden 2024 liikevoittomarginaali oli julkisissa tilinpäätöstiedoissa noin 41,3 prosenttia. Se tekee juuri tästä erottelusta olennaisen. Suuri liikevoittoprosentti on todellinen luku. Viiden miljoonan konserniavustus on todellinen luku. Energiaviraston noin 20,7 miljoonan euron kohtuullinen tuotto on todellinen luku. Ne voivat kaikki olla yhtä aikaa oikein. Entä mitä tapahtuu, jos Energiaviraston laskelmassa verkkoyhtiö todella tuottaa enemmän kuin kohtuulliseksi katsotaan? * * * Kun puhutaan verkkoyhtiön sallitusta tai kohtuullisesta tuotosta, voi helposti syntyä mielikuva vuosittaisesta euromääräisestä katosta, jota yhtiö ei saa ylittää. Näin järjestelmä ei kuitenkaan toimi. Kuten aiemmin todettiin, verkkoyhtiön hinnoittelun kohtuullisuutta tarkastellaan neljän vuoden valvontajaksoissa. Yhtenä vuonna yhtiön oikaistu tulos voi ylittää sille lasketun kohtuullisen tuoton ja toisena vuonna jäädä sen alle. Valvontajakson päätyttyä Energiavirasto laskee jakson eri vuosien oikaistut tulokset yhteen ja vertaa niitä samojen vuosien kohtuullisten tuottojen yhteismäärään. Näin muodostuu koko valvontajakson yli- tai alijäämä. Jos lopputulos on plussalla, yhtiölle on syntynyt ylijäämää. Jos se on miinuksella, kyse on alijäämästä. Mitä ylijäämälle sitten tapahtuu? Sitä ei vain todeta ja unohdeta. Valvontajaksolta syntynyt ylijäämä on lähtökohtaisesti tasoitettava seuraavan valvontajakson aikana. Vastaavasti alijäämää voidaan lähtökohtaisesti tasoittaa seuraavalla valvontajaksolla. Järjestelmään kuuluu myös seuraamuksia. Merkittävään ylijäämään voi liittyä korkoseuraamus, ja tasoittamatta jääneestä ylijäämästä voi seurata seuraamusmaksu. Siksi sana ”sallittu tuotto” voi olla hieman harhaanjohtava. Kyse ei ole nopeusrajoituksen kaltaisesta vuosittaisesta rajasta, jonka ylittäminen tarkoittaisi heti sääntöjen rikkomista. Parempi tapa hahmottaa järjestelmää on ajatella sitä useamman vuoden tasauslaskelmana. Yhtenä vuonna voidaan olla viivan yläpuolella ja toisena sen alapuolella. Olennaista on, mihin koko valvontajakson laskelma lopulta päätyy ja miten mahdollinen ylijäämä tasoitetaan. Kajaven asiakkaat ovat nähneet käytännössä myös sen, miltä maksujen alentaminen voi näyttää. Vuonna 2021 Kajave jätti marras- ja joulukuun sähkönsiirron perusmaksut kokonaan perimättä. Ylen mukaan määräaikainen alennus merkitsi omakotitaloasiakkaalle noin sadan euron ja kerrostaloasiakkaalle noin 50 euron säästöä. Kaikkien Kajaven asiakkaiden yhteenlaskettu vaikutus oli noin neljä miljoonaa euroa. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että Energiavirasto olisi määrännyt Kajaven palauttamaan juuri neljä miljoonaa euroa valvontajakson ylijäämää. Päätöksen taustalla olivat samana vuonna voimaan tullut sähkömarkkinalain muutos sekä Energiaviraston suunnittelemat muutokset valvontamenetelmiin. Kajave kertoi jättävänsä perusmaksut perimättä varmistaakseen, ettei asiakkailta tule perittyä liikaa. Tapaus havainnollistaa silti hyvin yhtä olennaista asiaa. Verkkoyhtiön asiakkaalta perimän rahan määrää voidaan oikaista myös tulevia maksuja alentamalla. Asiakkaalle ei siis välttämättä lähetetä erillistä hyvityslaskua, vaan vaikutus voi näkyä pienempänä tulevana verkkopalvelulaskuna. Tämä auttaa myös ymmärtämään Kajaven vuoden 2024 lukua. Kajaven noin 365 951 euron ylijäämä ei tarkoita, että Kajave olisi rikkonut Energiaviraston asettamaa vuosittaista tuottorajaa. Se on vuoden 2024 alustavan valvontalaskelman ylijäämä ja siten vasta yksi osa koko vuosien 2024–2027 valvontajakson laskelmaa. Vasta valvontajakson päätyttyä tiedämme, mikä Kajaven lopullinen yli- tai alijäämä tältä jaksolta on. Järjestelmässä on siis sekä joustoa että raja. Verkkoyhtiön ei tarvitse osua joka vuosi eurolleen kohtuulliseen tuottoon. Mutta valvontajakson yli syntynyttä ylijäämää ei myöskään voi loputtomasti jättää asiakkaiden maksettavaksi. * * * Kun keskustellaan Kajaven voitoista ja sähkönsiirron hinnasta, voidaan esittää yksi hyvin yksinkertainen kysymys:
Helppo vastaus voisi olla: mahdollisimman vähän. Tai ei mitään. Ajatus on ymmärrettävä. Kajave toimii luonnollisessa monopolissa. Asiakas ei voi kilpailuttaa verkkoyhtiötään, ja sähköverkko on yhteiskunnan välttämätöntä infrastruktuuria. Miksi tällaisella toiminnalla pitäisi tehdä voittoa? Käännetään kysymys kuitenkin hetkeksi toisin päin. Kajaanin kaupungilla on lähes 200 miljoonan euron sijoitusomaisuus. Kaupunki ei pidä tätä omaisuutta tarkoituksella tuottamattomana, vaan varat on sijoitettu ja niille tavoitellaan tuottoa. Tuotto kuuluu kaupungille ja hyödyttää viime kädessä kuntalaisia. Harva vaatinee, että kaupungin sijoitusomaisuuden tavoitteeksi pitäisi asettaa nollan prosentin tuotto. Miksi sitten Kajaven verkkotoimintaan sidotun pääoman pitäisi tuottaa nolla? Vertaus ei tietenkään ole täydellinen, eikä sen ole tarkoituskaan olla. Kaupungin sijoitussalkku ja sähköverkko ovat kaksi aivan erilaista omaisuuserää. Sijoitussalkun varoja voidaan hajauttaa ja sijoituskohteita vaihtaa. Sähköverkko puolestaan koostuu fyysisestä ja pitkäikäisestä infrastruktuurista, joka on sidottu tietylle alueelle. Ennen kaikkea sähköverkko on luonnollinen monopoli, kun taas kaupungin sijoitusvarallisuus toimii kilpailullisilla pääomamarkkinoilla. Vertaus havainnollistaa kuitenkin yhtä talouden perusasiaa, pääomalla on hinta. Ajatuskoetta voidaan jatkaa. Jos sähköverkkotoimintaan sijoitetulle pääomalle hyväksyttävä tuotto olisi nolla prosenttia, kuinka moni olisi valmis sijoittamaan tällaiseen toimintaan omaa rahaansa? Sijoittajan pitäisi sitoa pääomansa pitkäksi aikaa sähköverkkoon, kantaa sijoitukseen liittyvät riskit ja hyväksyä samalla, ettei pääoman käyttämisestä saa lainkaan tuottoa. Vapaaehtoisen sijoittajan näkökulmasta tarjous ei kuulosta erityisen houkuttelevalta. Miksi sijoittaa sata miljoonaa euroa nollatuottoiseen kohteeseen, jos samalle rahalle on tarjolla vaihtoehtoisia sijoituksia, joista voi saada tuottoa? Kunnankaan raha ei muutu ilmaiseksi sillä hetkellä, kun se sijoitetaan kunnan omistamaan yhtiöön. Jos kunta sitoo sata miljoonaa euroa veronmaksajien rahoja sähköverkkoon, sama sata miljoonaa ei voi samanaikaisesti olla sijoitettuna esimerkiksi korkoihin tai osakkeisiin. Sitä ei myöskään voida käyttää kouluihin, päiväkoteihin, katuihin tai muuhun kunnalliseen infrastruktuuriin. Taloustieteessä tätä kutsutaan vaihtoehtoiskustannukseksi. Kun raha käytetään yhteen tarkoitukseen, menetetään mahdollisuus käyttää sama raha johonkin toiseen tarkoitukseen. Myöskään vieras pääoma ei ole ilmaista. Jos verkkoyhtiö rahoittaa investointejaan velalla, rahan lainaaja vaatii sille korkoa. Energiaviraston valvontamallissa huomioidaankin sekä oma että korollinen vieras pääoma kohtuullista tuottoa määritettäessä. Nollatuotto on toki mahdollinen poliittinen valinta. Julkinen omistaja voisi päättää, ettei se tavoittele sijoittamalleen omalle pääomalle lainkaan tuottoa. Mutta nollatuottokaan ei tee pääomasta ilmaista. Silloin omistaja, Kajaven tapauksessa välillisesti myös kunta, hyväksyisi sen, ettei sähköverkkoon sidottu pääoma tuota samalla tavalla kuin se voisi tuottaa jossakin toisessa käyttökohteessa. Jos verkko lisäksi tarvitsee tulevaisuudessa uutta pääomaa investointeihin, pitäisi ratkaista, kuka tämän pääoman antaa ja millä ehdoilla. Energiaviraston valvontamalli ei siksi lähde siitä, että verkkoyhtiön pitäisi toimia nollatuotolla. Valvontamenetelmissä todetaan, että verkkotoiminnan pitää pystyä kattamaan kustannuksensa, mahdollistamaan tarvittavat investoinnit ja maksamaan omistajilleen kohtuullista tuottoa. Samalla omistajan saama tuotto ei saa muodostua liian korkeaksi suhteessa vastaavan riskitason sijoitusvaihtoehtoihin. Tässä onkin koko keskustelun kannalta olennainen ero. Kysymys ei ole siitä, saako Kajave tehdä voittoa, vaan… Kuinka suuri tuotto monopoliasemassa toimivaan sähköverkkoon sidotulle pääomalle on kohtuullinen? Nollatuotto olisi yksi mahdollinen vastaus. Mutta silloin pitäisi samalla vastata kysymykseen, kuka on valmis sitomaan pääomansa sähköverkkoon ilman tuottoa ja kuka rahoittaa tulevaisuuden investoinnit. Toisessa ääripäässä verkkoyhtiö ei tietenkään voi monopoliasemansa turvin määrätä tuottoaan itse. Asiakas ei voi äänestää jaloillaan ja vaihtaa halvempaan verkkoon. Juuri siksi sähköverkkoyhtiön pääomalle hyväksyttävää tuottoa valvotaan. Energiaviraston tehtävänä on yrittää vetää raja näiden kahden ääripään väliin: pääoman pitää saada kohtuullinen tuotto, mutta monopoliasema ei saa muuttua mahdollisuudeksi kerätä kohtuutonta tuottoa asiakkailta. Ja tästä voidaan palata kysymykseen, josta koko kirjoitus oikeastaan lähti. * * * Sähkönsiirron hinta voi tuntua asiakkaasta erittäin korkealta. Se voi myös olla vertailussa korkea. Molemmat ovat täysin mahdollisia ilman, että verkkoyhtiön hinnoittelu olisi Energiaviraston valvontamallin tarkoittamalla tavalla kohtuutonta. Tämä ero on tärkeä. Asiakas tarkastelee asiaa ennen kaikkea sähkölaskunsa kautta. Jos lasku on suuri, sähkönsiirto on hänelle kallista. Se on aivan todellinen kokemus, eikä sitä muuta se, miten verkkoyhtiön kohtuullinen tuotto lasketaan. Energiaviraston tehtävä on kuitenkin vastata hieman toiseen kysymykseen. Se ei ratkaise sitä, tuntuuko sähkönsiirron hinta asiakkaasta kohtuulliselta, vaan sitä, onko verkkoyhtiön hinnoittelu sähkömarkkinalain ja valvontamenetelmien tarkoittamalla tavalla kohtuullista. Siinä tarkastelussa yksittäinen sähkölasku, korkea liikevoittomarginaali tai omistajille siirtyvä raha eivät yksin ratkaise asiaa. Energiaviraston valvontamallissa pyritään tasapainottamaan asiakkaan ja verkkoyhtiön omistajan etuja. Verkkoyhtiön pitää pystyä kattamaan toimintansa kustannukset, ylläpitämään ja kehittämään verkkoa sekä saamaan toimintaan sitoutuneelle pääomalle kohtuullinen tuotto. Samalla omistajan saama tuotto ei saa muodostua liian korkeaksi suhteessa vastaavan riskitason sijoitusvaihtoehtoihin. Tästä syystä pelkkä Kajaven liikevoittoprosentti ei vielä vastaa kysymykseen hinnoittelun kohtuullisuudesta. Ei myöskään yksittäisen asiakkaan suuri sähkölasku. Vastaavasti Energiaviraston valvontamallin mukainen hinnoittelu ei tarkoita, että asiakkaan pitäisi pitää sähkönsiirtoa halpana. Kallis ja kohtuuton eivät ole sama asia. Kajaven tapauksessa tämä ero näkyy erityisen hyvin vuoden 2024 luvuissa. Yhtiön liikevoittomarginaali oli korkea. Samanaikaisesti Energiaviraston alustavassa valvontalaskelmassa Kajaven oikaistu tulos oli noin 21,0 miljoonaa euroa ja kohtuullinen tuotto noin 20,7 miljoonaa euroa. Valvontamallin mukaista ylijäämää syntyi noin 366 000 euroa. Nämä luvut eivät todista, että Kajaven sähkönsiirto olisi halpaa. Ne kertovat jotain muuta. Korkeasta liikevoittomarginaalista ei voida suoraan päätellä, että verkkoyhtiö saisi valvontamallin näkökulmasta kohtuutonta tuottoa. Ja juuri tässä julkinen keskustelu sähköverkoista jää helposti vajaaksi. Suuri sähkölasku tekee hyvän otsikon. Valvontajakso, oikaistu pääoma ja kohtuullinen tuotto eivät ehkä tee. Ilman niitä lukijalle jää kuitenkin vain puolet tarinasta. Jos sitä toista puolta ei ”puolueeton media” kerro, niin jonkun muun on tämäkin tehtävä. Lopulta kysymys ei kuitenkaan ole mediasta, Kajaven puolustamisesta eikä korkeiden sähkölaskujen vähättelystä. Kysymys on siitä, mikä on kohtuullista sekä asiakkaalle että omistajalle. Kajaven ei tarvitse tuottaa nollaa. Toisaalta monopoliyhtiön tuotto ei voi olla mitä tahansa, koska asiakas ei voi vaihtaa verkkoyhtiötään kilpailijaan. Juuri tämän rajan määrittämistä varten valvontajärjestelmä on olemassa. Aiheeseen liittyvää: Mitä kuntasi omistaa vuonna 2050? |
|
Avainsanat: sähkönsiirto, Kajave, Energiavirasto, kohtuullinen tuotto, sähköverkkoyhtiöt |

